Asymmetrinen linko Ala-Talkkarilta

Seppo Pentti

Lähes kaikki koneet on tehty symmetrisesti, jolloin rakenteet on voitu jo piirustuslaudalla suunnitella peilikuvamaisesti. Kaikissa työlaitteissa, kuten lumilingoissa, symmetrisyys ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto. Ala-Talkkarin ATS 250 2G -lingon v-siivet ohjaavat lunta suulta eriparisesti, jotta kidassa lumi liikkuu tasaisemmin.

Lumi siirrettävänä massana ei ole aivan ongelmatonta. Itse asiassa lumi käyttäytyy monin tavoin samoin kuin nestemäisessä olomuodossa eli vetenä. Lunta ja vettä voidaan aurata, jolloin niiden aiheuttama vastus on melko pieni. Auran nopeutta nostamalla saadaan lumi kaartamaan pidemmälle, mutta paljon on kiinni auran siipimallista, miten pitkälle lumi kaartaa. Kun lunta etenkin runsaslumisilla alueilla pitäisi siirtää hieman kauemmaksi, edellytetään linkoa.

Lingolla saadaan siivottua esimerkiksi pihat siten, että lumisuihku suunnataan haluttuun paikkaan. Tämä on lingon merkittävä etu. Toisaalta lingolla lumi voidaan myös lastata suoraan vaunuun ja siirtää pois. Etenkin taajamissa lumen lastaus suoraan kuormaan lingolla on kätevä tapa siivota alueet. Tällöin työ etenee ilman sivuliikkeitä ja väylien tilapäistä tukkimista.

Kohta vuosi ensiesittelystä

Ala-Talkkari esitteli ensimmäistä kertaa asymmetrisen lingon Sarka-messuilla 2018 . Lingon puoliskojenrakenne ei siis ole symmetrinen kuten yleensä. Syy rakennemuutoksen on se, että lumi pakkautuu syöttökoneiston pyörimissuuntaan herkemmin eli https://youtu.be/oAgg34Wf1zk siipeä vasten. Kun lumimassa on isompi, ei massa luista niin hyvin siipeä pitkin. Tällöin muuttamalla siiven kulmaa sopivasti, saadaan lumi liikkumaan tasaisemmin siivikon kitaan. Vaikka oikea siipi kaappaa lunta enemmän, syöttökoneisto siis tyhjää sitä puolta vasenta siipeä vasten. Lunta ei saisi ahdistaa tiukkenevaan solaan tarpeettomasti. Etenkin märkä lumi on ongelma tiukkenevassa kidassa.


Vasen siipi on terävämmässä kulmassa ja oikea puoli on avarampi. Tällöin lumi liikkuu tasaisemmin siivikolle. Pohjassa keskellä on hammastettu terä, jolloin kova pohja irtoaa tiestä ja tiehen jää karhennettu pohja.

Siiven muoto vaikuttaa myös lumen liikkumiseen. Kaartuva siipi saattaa myös pakottaa lunta tiivistymään väärässä paikassa etenkin, jos lumimassa on korkea. Ala-Talkkarin lingossa on päädytty suoraan siipiseinään, koska lingolla voidaan olla liikkeellä myös korkeassa hangessa, eikä lunta haluta silloin turhaan pakata kidassa. Kaareva siipi myös nostaa lunta, jolloin sen ja alustan välinen kitka pienenee ja tilanteelle otollisissa olosuhteissa lumi lähtee herkemmin lauttana lingon edellä, eikä mene linkoon. Tällainen olosuhde on esimerkiksi, jos kosteaa lunta on kovan pohjan päällä. Näissä olosuhteissa suorasiipinen linko toimii vielä hyvin.

Kuvassa lingotaan päivän vanhaa tuiskulunta, mikä on pakkautunut tiiviiksi. Lumi ei kierrä lingossa, kun siivet ovat suorat. Ala-Talkkarin viime keväänä esitelty ATS 250 2G -lingon v-siivet ovat eri kulmissa. Lumi liukuu lingossa tasaisemmin kuin perinteisessä lingossa.

Ala-Talkkarin asymmetrinen linko oli ajossa jo kevättalvella Pertti Hyytisellä Siikalatvalla. Pertin päätyö on hoitaa erilaisia maansiirtotöitä APPH-Yhtymä Oy:ssä. Myös kotikonnuilla pitää kuitenkin hoitaa tiet ja pihat kuntoon lumituiskun jälkeen.

Käytössä lingossa on tasaterät siivissä ja hammasterä keskellä linkoa viistävässä osuudessa, jolloin terä leikkaa paremmin pohjan. ATS 250 2G -lingon v-siivet ohjaavat lunta kitaan, missä pareittain akseliin kiinnitetyt heilurilavat lataavat lunta kitaan. Akselin päässä on heittosiivikko.

Nyt ei lingota märkää lunta, missä olosuhteissa v-linko merkistä riippumatta joutuu suuri haasteisiin. Märän lumen siirtäminen keskeytyksettä ja pilkkominen siivikolle on haasteellista ja ajonopeutta pitää silloin laskea. Voimaa nimittäin tarvitaan silloin enemmän. V-lingon kanssa huonoissa olosuhteissa eli märässä on aina hankalaa. Ala-Talkkarin uuden lingon muotoilu kuitenkin helpottaa kostean lumen liikkumista lingossa ja vähentää katkoja työssä.

Linko on pysäytetty kesken ajon, jolloin näkyy mistä saakka lavat sieppaavat lumen kitaan.  

Lingon suihku voidaan kääntää puolelta toiselle ja linko voidaan varustaa lastaustorvella. Esimerkiksi pihoissa lingotessa käännettävä suihku on kätevä. Lingolla voidaan myös kerätä lunta kasalle ahtaista paikoista. Ennen lingon roottorin käynnistämistä, traktoria pitäisi peruuttaa, jolloin lumi ei vastusta käynnistystä.