Uutiset

Yleinen

Alliancen palakuvioiset renkaat on tehty kestämään

Yrityksen Valtra -merkkinen liikennetraktorikalusto liikkuu pääasiassa Tempo -maansiirtokärryjen vedossa tie- ja rakennustyömailla. Kaikki kolme traktoria on varustettu 50 kilometrin voimansiirrolla. Valtra T170 on varustettu etunostolaitteella ja alusterällä. Myös kahdessa muussa Valtrassa (C150 ja T191) on Alliancen renkaat.

”Alliance -renkaita päätimme kokeilla, kun hinta oli kohdallaan ja ominaisuudetkin luvattiin kohdalleen. Näissä palakuvioisissa renkaissa ei vaihtoehtoja hirveästi ole ollut, joten kilpailun kannalta tuotemerkkien lisääntyminen on hyvä asia näin asiakkaan näkökulmasta”, kertoo Ville.

Kärryn vedossa tarvitaan erityisesti talvisaikaan pitoa ja Valtra T170 traktorista löytyy Kivelöiden itsensä kiinnittämät nastatkin – sekä etu- että takarenkaissa.
”Kokemuksia renkaista on saatu vasta muutamalta kuukaudelta, enkä itse ole juuri traktoreilla ajanut. Tyytyväisiä kuskit ovat luultavasti olleet, koska palautetta ei ole tullut”, tietää Ville.

Asian vahvistaa myös KM-Rengas Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja Kari Muhos. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä renkaisiin. Minkäänlaisia valituksia ei ole korviin kantautunut.
”Urakoitsijat käyttävät renkaita kovissa olosuhteissa ja isoilla kuormilla. Jos rengas­ongelmia ilmenee, ne havaitaan urakointikäytössä nopeasti.”

”Oikeastaan viime syksynä palakuvioisten Alliance -renkaiden kauppa nytkähti kunnolla käyntiin, kun valikoima täydentyi yleisillä kokoluokilla. Peltokuvioisissa (ripa) renkaissa tarjonta on suurta, mutta näissä palakuvioisissa ei vaihtoehtoja ole perinteisesti juuri ollut. Viime syksyn jälkeen olemme myyneet useita Alliance -rengassarjoja asiakkaille”, toteaa Muhos.

Muhoksella on KM-Ren­kaan toimipisteitä kaksi Kaarinassa ja yksi Paraisilla. Tämän lisäksi miehellä on vielä Turussa kaksi Bridgestone First Stop -myyntipistettä. Tallinnassakin rengaskauppaa tehdään yhden myyntipisteen voimin. KM-Renkaan valikoimissa on rengasmaailman valtamerkkejä ja palvelu kattaa rengaskoot kottikärrystä suuriin maansiirtokoneisiin. Palveluvalikoimassa on rengasmyynnin ohella asennukset, korjaukset, nastoitukset, vanteet ja rengashotelli. First Stop pisteissä myydään lisäksi madallussarjoja ja tehdään aurauskulmien säätöjä. Kyseessä on siis varsin kattavasti palveleva rengastaloketju Varsinais-Suomessa.

Israelilaisrenkailla pitkä historia

Suomeen Alliance -renkaat tuo maahan Somero Trading Oy Sievistä. Maahantuojan nettisivuilta voi nähdä saatavilla olevien Alliance -renkaiden koot ja hinnat. Jälleenmyynti tapahtuu useiden eri rengasliikkeiden kautta läpi Suomen.

Alunperin israelilainen yritys omaa jo 60 vuotta vanhan historian. Vaikkakin historiaan mahtuu yrityskauppoja ja omistajanvaihdoksia, on renkaiden valmistus ollut koko ajan yrityksen selkärankana. Nykyään Alliance -renkaita viedään Israelin nykyaikaisilta tehtailta ympäri maailman 90:een maahan. Ja juuri erilaiset traktorirenkaat ovat aina olleet yrityksen parasta osaamista. Valikoimista löytyy runsaasti mm. vyö- ja ristikudosrenkaita.

Monikansallisella yrityksellä on on tehdas nykyään myös Intiassa. Alliance työllistää 1100 ihmistä ja vuoden 2009 liikevaihto oli yli 275 miljoonaa dollaria.
Skandinavian ja Baltian kenttäinsinöörinä toimii suomalainen Harri Kemppainen, joka on tehnyt pitkä työuran renkaitten parissa. Alliancen palveluksessa hän matkustaa myynnin edistämisen tukena runsaasti. Hän kerää tehdasta varten jälleenmyyjien ja loppuasiakkaiden kokemuksia sekä tutkii renkaiden käyttäytymistä mm. kulumisen suhteen. Kivelänkin renkaista mies mittaa innokkaasti kulutuspintaa.

Lisää kulutuskestävyyttä

”Palakuviorenkaiden suunnittelun lähtökohtana oli kehittää markkinoiden kulutuskestävin rengas. Asiakkailta saatu palaute kun kertoi, että kulutuskestävyys oli se, mihin ei oltu tyytyväisiä. Kumiseos on meidän omamme ja renkaan kantavana osana on teräsvyörakenne, joka on ehkä hieman kalliimpi tehdä, mutta joka kuluu hitaasti. Pintapaineen jakauma on tasaisempi, sillä kosketusala on isompi. Rengas antaa myös hyvän pidon talvellakin”, kehaisee Kemppainen. Ensimmäiset palakuviorenkaat Alliance teki vuonna 2009.

”Kuluminen riippuu tietenkin sekä alustasta että siirrettävästä kuormasta, ajonopeuksista, lämpötilasta, renkaan paineesta ym. seikoista. Näissä Kivelän renkaissa on alunperin kulutuspintaa  edessä 26 ja takana 27 millimetriä. Eturenkaan kuluminen Kivelän tyyppisessä ajossa voi olla sellaista millimetrin luokkaa 200 tunnissa. Silloin edellä mainitulla kulutuspinnalla on mahdollista päästä yli 5000 käyttötuntiin. Neliveto­traktorissa eturenkaat kuluvat takarenkaita nopeammin”, tietää Kemppainen.

Sanojensa vakuudeksi mies mittaa eturenkaan kulumaksi 2–3 millimetriä, takarenkaan vastaavasti noin millimetrin. Kivelä aprikoi ajotuntimäärän renkailla olevan jossain 400–450 tunnin hujakoilla, joten Kemppaisen antamassa kulumisvauhdissa ollaan hyvinkin. Yhtään paria ei ole vielä kulunut Kemppaisen alueella loppuun, joten lopullista seurantatulosta saadaan vielä odottaa. ”Liian hitaasti ne näin kauppiaan näkökulmasta kuluvat”, naurahtaa Muhos.

Paineet paikalleen

”Renkaiden oikean ilmanpaineen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Sekä liian alhaisella että liian kovalla rengaspaineella täytetyt renkaat kuluvat oletettua nopeammin ja traktorin ajo-ominaisuudet ja renkaiden pito kärsivät. Myös polttoaineen kulutus kasvaa, kun renkaat on täytetty väärällä paineella”, lopettaa Kemppainen.

Kivelän traktorin eturenkaissa painemittari näyttää 2,5 baria ja sekin on riittävä. Maksimi suosituspaine on 3,2 baria ja etenkin etukuormainkäytössä saadaan lisävakautta vähän suuremmalla paineella.

Alliance -valikoima on jo laaja ja tulee edelleen kasvamaan tänä vuonna. Esimerkiksi laajaa kysyntää on ollut kaivurikuormainten puolivyörenkaista, joissa kilpailu on ollut Suomessa vähäistä. Ennen loppuvuotta sellaisetkin Alliance -valikoimiin tullaan saamaan, kuten myös Wille -taa­jamatraktoreissa käytettäviä kokoja.

Lue seuraavaksi