Uutiset

Yleinen

Ahtaisiin tuotantotiloihin – Mobiili Seko

Monilla kotieläintiloista on kuitenkin vanhempia tuotantorakennuksia, joissa on riittävän leveä ruokintapöytä, mutta se on kuitenkin niin kapea, tai sinne on ahdas kääntyä, jolloin hinattavan seosrehuvaunun kanssa sinne ei taivu ja normaali ajettava seosrehuvaunukin on iso.

Vanhan karjarakennuksen rakenteita ei välttämättä voida tai haluta muuttaa vaikka ruokinta vaihdetaan seosrehuruokintaan. Rakenteellisia rajoituksia on itse rakennuksessa tai kalusteissa. Palkkia pitäisi nostaa, ovea pitäisi korottaa tai ruokintapöytää leventää. Joskus edellytettäisiin katon nostamista tai ilmastointikanavien siirto. Yksi vaihtoehto on sekoittaa rehu seosrehuvaunulla ja kantaa se vaikka pienkuormaimella pöydälle. Jos tilat ovat ahtaat ja halutaan kuitenkin viedä rehu perille saakka, vaaditaan usein erikoisrakenteista seosrehuvaunu.

Umpiperä ja kapea

Kun karjalle halutaan rehua umpiperäiseen, kapeaan ruokintapöytään ja levitettynä molemmin puolin, vaihtoehtona on kolmipyöräinen Seko Mobil, kuvailee Hannu Mäkinen Konefarmilta. myyntipäällikkö Timo Haavisto jatkaa, että markkina mobil-seosrehuvaunujen rakentelussa on suhteellisen pieni, mutta tärkeä.

Etenkin vaunujen rakentelu on asiakkaalle tärkeää, kun asiakkaat tarvitsevat omien olosuhteiden mukaan rakennellut vaunut vanhempiin rakennuksiin. Omat haasteet ovat valmistamisessakin, toteaa Hannu. Hannu jatkaa, että vuosien saatossa olemme onnistuneet ratkaisemaan monta ongelmaa, mutta niiden ongelmien ratkaisu ole vieläkään loppunut. Uusia kohteita selvitellään jatkuvasti ja niihin mietitään erilaisia vaihtoehtoja.
– Tavoitteena meillä on kuitenkin rakentaa aina niin toimiva ja yksinkertainen laite kuin mahdollista, Timo esittelee.

Kaikki kotieläintilat, joilla on Seko Mobil -seosrehuvaunut, ovat uniikkeja ja siksi seosrehuvaunu suunnitellaan tilalle sopivaksi. Rehu halutaan syöttää seosrehuna, mutta vaikka 10 tonnin rehumäärän siirtäminen pöydälle ei enää onnistu käsipelein.
– Aika monella tilalla naiset ajavat muuten Seko Mobilia, Timo muistuttaa.
”Liikkuvia osia navetassa on syytä välttää mahdollisimman vähiin. Poikkeuksena ovat tietenkin navetassa liikkuvat märehtijöiden leuat.”

Hinattavista ajettaviin

Konefarmi aloitti Sekojen maahantuonnin 90-luvun alussa ja alkuun ne myytiinkin perusvarusteltuna, hinattavina työkoneina. Useimmat Suomeen tuotavat seosrehuvaunut ovat tehtaalta lähtiessään edelleen traktorilla hinattavia. Pienempi osa on omalla moottorilla varustettuja, ajettavia Self-malleja.

Vaunuihin alettiin tehdä kuitenkin muutoksia asiakkaiden tilauksesta. Niihin haluttiin tilakohtaisia varusteita tai niiden ominaisuuksia haluttiin muuttaa.
Erityyppisiä vaunuja

Kun Sekon seosrehuvaunut tulevat hinattavina Suomeen, osa niistä kokee muodonmuutoksen ja niistä rakennetaan ketteriä, ajettavia, kolmipyöräisiä Seko Mobileja.

Erikoistarpeisiin Mobiili Seko

– Vuonna 1998 teimme asiakkaan tilauksesta ensimmäisen Seko Mobilin täällä meillä, kertoo jalasjärveläinen Erkki Markkila. Tähän mennessä muutostyöt on tehty reiluun 50 vaunuun. Minä teen täällä perusrakenteet ja vaunu viimeistellään Tarvasjoella.
– Seosrehuvaunun muutostöihin ei kannata ryhtyä, jos navetan rakenteet antavat myöten hinattavalle seosrehuvaunulle, koska hinta on kuitenkin korkeampi kuin hinattavan seosrehuvaunun, Erkki kertoo.

Puretaan ja rakennetaan uudestaan

– Hinattava Seko toimitetaan tehtaalta meille ja sen eturunko puretaan pois, Erkki esittelee työvaiheita. Tämän jälkeen vaunuun kiinnitetään uusi runko, joka tukeutuu vaunun alla alkuperäiseen akseliin. Rungon päälle kiinnitetään sitten moottori, planeettapyörästö käännetään ympäri, kiinnitetään voimansiirto ja ohjauslaitteet.

Seosrehuvaunussa on vaunun koon mukaan kahta eri runkoa: iso ja pieni. Samoin vaunuihin asennetaan eri tehoisia moottoreita siten, että moottorin teho on mitoitettu vaunuun oikein. Moottorit tulevat suoraan maahantuojalta.
– Kun Seko Mobilia aikoinaan suunniteltiin, laitettiin kääntökehä saman tien riittävän jämeräksi, jotta se on lähes ikuinen. Kääntökehä kuitenkin kantaa noin puolet vaunun painosta. Vaunua myös liikutetaan kääntökehällä olevalla yhdellä pyörällä hydrostaattisesti, Erkki esittelee.

Vaunun koosta riippuen, asennetaan moottorin alle kahta erikokoista kääntökehää pyörineen, jolla vaunua ohjataan ja liikutetaan.
– Nythän Seko Mobilin vetopyörä on moottorin alla oleva yksi pyörä. Yksi vaunu on tehty niin, että etuakselikin vetää. Se oli kyllä hieman hankala toteuttaa, Erkki tunnustaa.
– Hydrauliikan komponentit tulevat myös suoraan tukusta. Sitten esimerkiksi hydrauliikkaletkut teetän määrämittaiseksi ja ne ovat vakioletkuja tuumaisilla vakiokierteillä, joten niitä voi teettää tarvittaessa missä vain, Erkki esittelee.

– Moottori tässä on ollut monen mielestä korkealla, mutta paljon se ei haittaa, kun moottori painaa 500-600 kiloa ja koko vaunu tyhjänä seitsemän tonnia. Vaunun pitää olla vankka, kun ruuvit ja rakenteet ovat kovilla rehun sekoittamisessa. Kyllä tämä pystyssä normaalioloissa pysyy, Erkki vakuuttaa.

Kokoonpanoa

– Noin 25 ensimmäistä runkoa tein alkuun alusta saakka itse. Sitten eräänä syksynä vaunutilauksia tuli niin monta, etten olisi niitä ehtinyt yksin tehdä ja nyt rungot tulevat meille valmiina. Hitsauksen väheneminen helpotti huomattavasti kokoonpanoa, Erkki tunnustaa.
– Joitain pikku juttuja, kuten korvakkeita runkoihin hitsailen, yleensä ainakin moottorin ja hydrauliikkapumpun korvakkeita ja konepellin kiinnityspisteet.

– Kun vaunu saapuu tehtaalta meille, osat ovat yleensä valmiina odottamassa ja vaunun rakentelu Jalasjärvellä vie noin kolme viikkoa. Vaunun rakentaminen kuitenkin keskeytyy, jos jossain on kiireellinen koneenkorjaus, Erkki muistuttaa. Erkki jatkaa, että kun vaunu on työn alla, aloittelen töitä yleensä aamulla aikaisin 4–5 aikaan. Aamulla aikaisin ei puhelin yleensä soi ja vaunua saa tehdä rauhassa.

Etukuormain apuna

Osat nostetaan paikalleen etukuormaimella.
– Olisihan siltanosturi kätevä, mutta etukuormaajalla haen tavarat varastosta ja samalla sillä nostetaan myös osat myös paikalleen, Erkki kertoo.

Ohjainlaitteet uuteen paikkaan

Ohjainlaitteiden, kuten venttiilipöydän paikka pitää Seko Mobilessa vaihtaa ylös muiden ohjainlaitteiden viereen.
– Kymmenen vuotta sitten hydrauliikan ohjauksessa käytössä olivat karaventtiilit. Nyt kaikki toimivat peruskokoonpanossa sähköllä. Osa asiakkaista haluaa puhdasta hydrauliikkaa, jolloin venttiilit vaihdetaan. Navetan ammoniakki ja sähköliittimet eivät ole paras yhdistelmä ja se tuottaa ongelmia kaikissa sähkölaitteissa. Vaikka navetassa on lämmintä, ei vaunua pitäisi säilyttää navetassa kovallakaan pakkasella, Erkki muistuttaa.

Muista rasvata

– Seosrehuvaunuihin ei ole keskusvoiteluita juuri laitettu, kun voideltavat nipat ovat näissä kohtalaisen helpoissa paikoissa. Nippoja on vajaa 30. Rummun laakerit on syytä voidella säännöllisesti, koska ne ovat kaikista kovimmalla. Ehkä herkin paikka, josta vaunussa on voi mennä laakeri, on rumpu. Jos paaliverkkoa kietoutuu rumpuun ja se särkee laakerin stefan, menee laakeri seuraavana.

Kokoluokka kasvanut

– Kun ensimmäisiä seosrehuvaunuja aikoinaan tehtiin, niissä kokoluokka oli alle 10 kuutiota, nyt vaunujen koot ovat kasvaneet tuplaksi, kun yleensä tehdään 15 ja 17 kuution vaunuja, Erkki pohtii. Kahta aivan samanlaista Seko Mobilia ei kuitenkaan ole, kun asiakkaiden toivomuksesta niihin tehdään erilaisia ratkaisuja.

Huoltoyrittäjästä rakentelijaksi

Minulla on taustalla lypsykarjamaatila, mutta jo vuosia toimeentulo on tullut erilaisista korjaushommista. Kun vuosia sitten Konefarmi alkoi tuoda Sekoa maahan, päädyin heidän huoltomiehekseen. Sitten sattumalta jossain vaiheessa tuli puheeksi asiakkaan haluamat muutostyöt ja olin heti valmis koettamaan.
– Tästä rakentelusta kiinnostuin heti alusta saakka, Erkki kertoo. Kun perinteinen huoltoyrittäjän työ painottuu kasvukauden sesonkeihin ja koneiden korjaamiseen niiden rikkoonnuttua, seosrehuvaunuissa ja niiden rakentelussa sesongit tasoittuvat.

Seosrehuvaunut työllistävät

Seosrehuvaunut Erkki tekee oman yrityksen nimissä ja laskuttaa Konefarmia.
– Konefarmin kautta liikevaihdostani tulee reilu puolet, kun Sekojen muutostyöt vievät aikaa. Muuten korjailen vähän kaikkien valmistajien koneita, niitä vanhempiakin, joita ei yleensä viedä merkkiliikkeeseen, Erkki nauraa. Syksyllä tehtiin kolmeen puimuriin kytkinremontti ja yksi korjattiin yksi vaihdelaatikko.

Kiireisiä lähtöjä

Erkillä on ollut jo vuosia Sekon huoltopiste, ja äkkilähtöjä tulee joskus parikin viikossa. Sekon vaunuja on kuitenkin karjatiloilla käytössä tuhatkunta. Vaikka vika ei yleensä ole suuri, pysähtynyt seosrehuvaunu aiheuttaa heti ongelman. Seosrehuvaunua kun useimmiten tarvitaan päivittäin. Vaunut saadaan kuitenkin yleensä saman päivän aikana tai viimeistään seuraavana päivänä taas liikkeelle ja ruokinta jatkuu entiseen malliin.
– Vuosien saatossa olen kiertänyt ehkä 600–700 eri talossa ja tehnyt huoltoja Sekoihin mutta myös muihin maatalouskoneisiin. Tässä työssä se tarkoittaa useimmiten juuri sitä, että pitää mennä asiakkaalle huoltamaan laite. Huoltoautoon kertyy vuodessa noin 35000 kilometriä, joten kohtalaisen pitkiä huoltomatkojakin tulee. Pääsääntöisesti kuitenkin liikun kotinurkilla ja seosrehuvaunuja huoltamassa noin 200 kilometrin säteellä. Mutta toisaalta matka saattaa suuntautua yhtä hyvin Kittilään, Joensuuhun tai Lappeenrantaan, Erkki kuvailee.
– Useimmiten tarvittavia varaosia minulla on täällä varastossa ja Tarvasjoelta saadaan nopeasti niitä lisää. Seosrehuvaunuhuoltajana ei aina vietellä juhlapyhiä, kun laakeri saattaa mennä ennalta arvaamatta. Ja samalla päivälle sattuu usein toinenkin kiireinen työmaa jossain muualla.

Ajokuntoisena Tarvasjoelle

Kun Sekon vaunun perusrakenteet ovat kunnossa, vaunu siirretään Tarvasjoelle, jossa asennetaan varusteet ja viimeistellään vaunu asiakkaalle.

– Yleensä olemme etukäteen ottaneet sellaiset osat irti, jotka Erkki joutuisi joka tapauksessa irrottamaan, kuten portaat ja jalat. Mukavampi kaikille, kun Jalasjärveltä ei tarvitse kuljettaa tarpeettomasti irtonaista rautaa edestakaisin, Tarvasjoen Konepajan yrittäjä Mika Mynttinen esittelee.

– Seosrehuvaunu tulee ajokuntoisena Tarvasjoelle takaisin tänne meille, Mika kertoo, Erkki kun on asentanut moottorin ja ohjauselektroniikan. Hydrauliikka ja kierukat toimivat myös
Vaunuihin asennellaan lisää valoja ja kameroita tilauksen mukaan. Kamerat parantavat ajettavuutta ja lisäävät turvallisuutta, jos tilalla on vaikka pieniä lapsia. Seosrehuvaunun kulkiessa eteenpäin, vaunun säiliön taakse ei näy ilman kameraa. Ja esimerkiksi jauhesammutin on kätevä kiinnittää seosrehuvaunuun.

Vaunun hätäpysäytin asennetaan joka kulmaan, jolloin kuka tahansa lähellä oleva voi tarpeen tullen pysäyttää vaunun vaaratilanteessa.
Vakionopeus purkuun
Yksi merkittävä parannus, joka keksittiin aikoinaan laittaa, oli vakionopeussäädin. Kun puretaan rehua ruokintapöydälle, tavoitteena on pitää ajonopeus samana moottorin kierroksista riippumatta.
– Ajonopeutta säädetään potikasta, joka ohjaa portaattomasti ajomoottorin pumppua, Hannu esittelee.

Isompaan vaunuun

Vaunujen koot ovat kasvaneet vuosien kuluessa. Yleensä vaunun koon kasvattamisen tarve tulee, kun karjamäärä kasvaa: ruokintapöytää on pidennetty tai on rakennettu uusi karjarakennus.

– Parhaimmillaanhan seosrehuvaunu on, kun rehu pu­dotetaan tornista ja muut komponentit siirretään spiraalilla. Seosrehuvaunu toimii kuitenkin kaikissa järjestelmissä: leveällä ruokintapöydällä, visiiripöydällä ja mattoruokkijan kanssa. Tällöin halutuilla komponenteilla rakennettu seosrehu syötetään mattoruokkijalle ja siitä pöydälle, Timo esittelee.

– Tämä Seko Mobil on menossa asiakkaalla, jolla on aiemmin ollut 15-kuutioinen vaunu ja nyt hänelle toimitetaan 23-kuutioinen. Esimerkiksi tämä 23-kuutioisesta vaunusta seuraava suurempi 25-kuutioinen vaunu on jo puoli metriä pidempi. Tavoitteena useimmiten asiakkailla on se, että kertatäytöllä päästään koko päivä, Timo pohtii.
– Tarvasjoella varustelua tekee yleensä työpari, jolloin letkujen ja johtojen asennus käy kätevästi, kertoo Timo.

Rehu molemmin puolin

Kun koneen rakenne on valmis, vasta sitten siihen kiinnitetään esimerkiksi rehun purkukuljettimet.
Seko Mobil varustetaan yleensä siten, että rehun purku tehdään molemmin puolin. Kun vaunulla ajetaan takaseinään, ja lähdetään purkamaan molemmin puolin ruokintapöydälle, saadaan kerta ajolla seosrehu jaettua koko karjalle.

Mobilia ruokintapöydällä ajettaessa kuljettaja ja vetävä pyörä tulevat vaunun perässä, jolloin suurikin rehumassa mahtuu molemmin puolin kapealle pöydälle
Hydrauliikalla ohjattava, liukuva tai nostettava purkukuljetin on yleensä vähintään toisella puolella vaunua, jolloin kuljetusleveys on kapea, mutta rehu voidaan siirtää matoksi haluttuun paikkaan.

– Traktorilla hinattavan vaunun päässä olevat kaksi pyörää hieman yleensä tal­laavat rehua, mutta tällä järjestelyllä tallaus minimoidaan, Timo esittelee.
– Erityisen kätevä hydraulisesti siirtyvä kuljetin on ruokintapöydillä, jotka ovat kiilamaisia, Hannu esittelee. Tällöin vaunun edetessä voidaan rehu ohjata portaattomasti kuljettimella 400 milliin saakka tarkasti, niin ettei se jää pyörien alle. Karja saattaa olla myös kahdessa eri rakennuksessa, joissa on erilevyinen ruokintapöytä ja hydraulisella kuljettimella saadaan rehut levitettyä kätevästi joka paikassa.
Purkukuljetin siirretään taas hydraulisesti vaunun alle kuljetuksen ajaksi, jolloin rengas käy ensimmäisenä kiinni, jos vaunu on liian lähellä rakenteita, eikä kuljetin vaurioidu.

John Deeren moottorit

Eri tehoisia moottoreita käytetään erikokoisissa vaunuissa. Kaikki käytettävät moottorit ovat nelisylinterisiä John Deeren Tier III sarjan moottoreita lukuun ottamatta pienempää moottoria. Fyysisesti moottori on aina samankokoinen. Pienin ilman turboa oleva moottori on 80 hv, sitten 115 ja 140 hv.

– Kun vaunua täytetään, olisi hyvä, jos ruuvit pyörivät koko ajan, vaikka tavaraa haetaan kauempaakin. Ajo vie toki voimaa, mutta yleensä korkeuserot ovat pienet. Jos rakennukset ovat eri tasoilla 25-kuutioisen vaunun pyörittäminen ja samaan aikaan mäen nousussa on 190 hevosvoimainenkin moottori tiukoilla etenkin, jos rehu on jäässä, Timo kertoo ruuvien rasituksesta.

Vaa´at vakiona

Sekon vaunuissa ovat vaa´at aina vakiona. Perusvaakapäätteessä on muistipaikat 15 komponentille ja 15 eri reseptille vakiona. Tarvittaessa tiedon keruuseen ja sen hallintaan voidaan rakentaa lisä­ominaisuuksia myös Digi-Starin vaakalaitteistolla.

Mobiili-Sekon toimitusrutiinit, jossa varaudutaan noin kolmen kuukauden toimitusaikaan.
– Tilaus tehtaalta, toimitusaika 4–5 viikkoa ja kuljetus 1 viikko
– 3–4 viikko Jalasjärvellä
– 1 viikko Tarvasjoella ja noin 2 viikkoa lisää, jos asennetaan paalikauha.

Lue seuraavaksi