Uutiset

Yleinen

AgriToukola Machineryltä Raytec Vision-lajittelijat

AgriToukola Machinery Oy:n kautta on nyt tarjolla erikoisviljelyyn ja sadonkäsittelyyn mielenkiintoisia tuotteita. Lajittelijoita erikoisviljelykasveille on toki ollut tarjolla ennenkin. Monesti asiakkaan mielestä hinta ja laatu eivät ole kohdanneet. Jyrki Hasila lupaa nyt parannusta tilanteeseen, kun laitteisiin on tutustuttu ja elokuussa tulee ensimmäinen italialainen Raytec Vision:in valmistama laite Suomeen 

Lammilla itsekin perunaa viljelevä ja kauppakunnostusta tekevä Jyrki Hasila on kiinnostunut kustannustehokkaasta lajittelusta. Lajittelusta aiheutuu aina kustannuksia, mutta satoa ei voi jättää lajittelematta. Kun raakaerästä saadaan ryhmiteltyä parhaat osat erikseen, voidaan muut osat käyttää ja jalostaa toisin.

– Meillä on tärkeää saada kauppakunnostus tehtyä pestylle ja harjatulle perunalle, josta paras, tasalaatuisin ja puhtain toimitetaan kuorineen myymälöihin pussitettuna. Käsilajittelussa on ollut aina muutama henkilö töissä, mutta koneoptiikan avulla voidaan lajittelussa tarvittava henkilömäärä vähentää yhteen. Käsilajittelu on kuitenkin raskasta työtä.Kone on lajittelussa lahjomaton ja jos valot ja kamera ovat kunnossa, on kyse enää lähinnä vain ohjelmasta, miten lajittelu saadaan onnistumaan. Kamera ottaa raakaerän ilmalennon aikana 2000 kuvaa sekunnissa ja kynnet blokkaavat ilmalennon aikana kriteereihin sopimattomat pois.

Esimerkiksi perunan lajittelussa raakaerä levitetään matolle. Ensimmäinen lajittelu perustuu painoon, jolla saadaan ensin kevyet roskat vakionopeudella liikkuvan maton jälkeen putoamaan erikseen, toiseen suuntaan. Ilmalennon aikana optiikka näkee materiaalin. Optiikan tunnistamat poistettavat perunat, haljenneet, vihreät, punaiset tai likaiset ohjataan perunat erikseen. Tällöin kuluttajapakkauksiin ohjataan puhdas peruna ja muut ohjautuvat lajittelun kautta kuorintaan.

Laite tunnistaa kivet, muovit ja vaikka tiilien palaset ja ohjaa sellaisen tavaran omaan laatikkoon.

– Ja vaikka seassa olisi muovinen perunan näköinen esine, se saadaan hyvin todennäköisesti pois. Aivan 100 % puhtauteen laitteella ei päästä, kun raakaerää ei pyöritellä ja jää katveita, Jyrki kertoo.

– Meidän oma kone lajittelee kolmeen laatikkoon ja valoja on viisi eli viittä eri lajitteluperustetta voidaan pitää samaan aikaan aktiivisena, Jyrki kertoo.

-. Laitteita valmistetaan muutamia malleja, joilla voidaan hoitaa esimerkiksi perunan, porkkanan, sipulin, lantun ja tomaatin lajittelua. Lajittelijoita on myös salaateille. Nämä kaikki perustuvat optiseen näköön eikä laseriin, Jyrki kertoo. Optisen näön, kameran huoltokustannukset ovat pienet toisin kuin yleensä laseriin perustuvien laitteiden.

Tehdas valmistaa laitteet itse. laadukkaita komponentteja toki ostetaan valmiina, mutta esimerkiksi laitteiden sielu, elektroniikka ja ohjelmat ovat tehtaan itse kehittämiä. Erottelukyky on 4*4 milliä. Valot ja kamera eivät ole erityisen herkkiä lialle linssissä. Tällöin lajittelu ei keskeydy turhaan huoltoon.

– Monissa laitteissa on kallista kameroiden kalibrointi, mutta nämä laitteet voidaan kalibroida itse ”vanerilevyyn” liimatuilla mallivirheillä ja käyttäjä voi itse säätää ohjelmasta tunnistuksen reagointiherkkyyden ja tarvittaessa laatia oman reseptin tilanteen mukaan, Jyrki kertoo. Tarvittaessa etäyhteyden avulla myös tehdas voi tehdä säätöjä koneelle.

Tehdas on tehnyt yksinkertaisen ja havainnollisen ohjelman, jolla laitetta ohjataan. Jokaiselle tuotteella ladataan käyttäjälle oma resepti, jolla lajittelu onnistuu. Esimerkiksi herkkyyden säätö on toteutettu yksinkertaisesti.

– Kun ensimmäistä kertaa tutustuin laitteisiin näyttelyssä, niin itsekin yrittäjänä tykästyin laatuun ja hintaan, Jyrki kehuu. Tehtaalla Italiassa ja käyttäjillä Saksassa kävin tutustumassa laitteisiin ja lajittelukykyyn. Tovi sitten tehtaan kaveri poikkesi Suomessa ja kävimme muutamilla kauppakunnostajilla ja vastaanotto oli hyvä, Jyrki jatkaa.

Tehdas on toimittanut noin tuhat laitetta, joista 400 on perunalle ja kapasiteetti laitteissa on 15-25 tonnia tunnissa. Pohjoismaissa Jyrkin laite on ensimmäinen laatuaan.

– Näen tälle laitteella markkinoita isoilla pakkaamoilla, mutta myös pienemmille pakkaamoille, joilla on jotain erikoiskasvia viljelyssä, Jyrki päättää.

Teollisuuteen omia laitteita

Teollisuuteen on samalla valmistajalla tarjolla läpivalaisijoita, joilla voidaan läpivalaista esimerkiksi lasipurkkeja tai peltipurkkeja ja poistaa pakkaukset, joissa on jotain ylimääräistä.  

AgriToukola Machineryn Jyrki Hasila ja Juha-Pekka Toukola ovat osaltaan huolissaan kaupan rakenteesta ja pohtivat verkostojen rakentamista pienten toimijoiden kesken. Viimeaikaiset yrityskaupat eivät välttämättä ole viljelijöille pelkästään positiivisia. Pienten toimijoiden hyvät tuotteet ja asiakkaiden kokemukset saadaan verkoston kautta jaettua tehokkaasti. Asiakkaita on tulevaisuudessa vähemmän ja samaan aikaan myyjien pitäisi tuntea tuotteet entistä paremmin, jotta koneista saadaan tehoa irti.

Kone on lajittelussa lahjomaton ja jos valot ja kamera ovat kunnossa, on kyse enää lähinnä vain ohjelmasta, miten lajittelu saadaan onnistumaan. Kamera ottaa raakaerän ilmalennon aikana 2000 kuvaa sekunnissa ja kynnet blokkaavat ilmalennon aikana kriteereihin sopimattomat pois.

Käyttäjä voi itse säätää ohjelmasta tunnistuksen reagointiherkkyyden ja tarvittaessa laatia oman reseptin tilanteen mukaan.

Lue seuraavaksi