Uutiset

Yleinen

Agri-Kymin SaMASZ-niittovoimaa Virroille

SaMASZ luovutus

Agri-Kymin maahantuomat puolalaiset SaMASZ-niittokoneet ovat ottaneet paikkansa suomalaisessa maatalouskonekaupassa luotettavuutensa sekä mainion hinta-laatusuhteensa ansiosta. SaMASZin niittokoneet, murskaimet, pöyhimet ja karhottimet ovat ahkeroineet Suomen pelloilla jo 11 vuoden ajan ja varsinkin urakoitsijoiden kautta saadut kokemukset tuotteiden kestävyydestä ja tehokkuudesta ovat vakuuttaneet alan ammattilaiset laajalla rintamalla. Tuotteiden läpilyönnistä Suomen markkinoilla kertoo selkeästi Virroilla 25.4. järjestetty Arhosen Korjaamon komea kahdeksan perhosniittokoneen yhteisluovutus alueen urakoitsijoille ja viljelijöille.

SaMASZ Agri-Kymi Pirinen

Agri-Kymi Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Pirisellä oli maahantuojan edustajana miellyttävä tehtävä pitää juhlapuhe tilaisuudessa, jossa kovan luokan konekauppias Pentti Arhonen luovutti SaMASZin perhosniittokoneet asiakkailleen. Tämän kokoluokan koneita luovutetaan harvemmin näin useita kerralla ja tilaisuuden arvokkuudesta kertoo, myös valmistajan edustajien myyntipäällikkö Lukasz Lapinskin sekä pääsuunnittelija Karasek Karzimierzin saapuminen pohjoiselle Pirkanmaalle. Samalla järjestetyt Agri-Kymin konepäivät keräsivät paikalle yli 500 kiinnostunutta asiakasta kone-esittelyiden, tarjouksien ja veteraanitraktorien näyttelyn kautta.

SaMASZ-heinäkoneet

Jaakko Pirinen kertoo, että itäeurooppalaisen tuotteen markkinointihaasteet olivat tuonnin alkaessa tiedossa. Selvää oli, että läpilyönti onnistuu ainoastaan laadukkuuden kautta ja Agri-Kymillä arveltiin, että suomalaisten vakuuttaminen vie jonkin aikaa. Tavoite saavutettiin kuitenkin yllättävän nopeasti ja tämä onnistui ensisijaisesti urakoitsijoiden kautta. Kun satoja hehtaareja kaudessa niittävä urakoitsija suoriutuu SaMASZ-tuotteilla tehtävistään tehokkaasti ja työn laadun säilyessä korkealuokkaisena, on myös tavallisen viljelijän helppo luottaa SaMASZin laatuun. Pirinen korostaa myös jälkimarkkinoinnin osuutta kehitykseen, sillä varaosa- ja huoltopuolen toimivuus on vaativissa sesonkiluonteisissa työtehtävissä ensiarvoisen tärkeää. Tuotteiden luotettavuudesta kertoo myös niille myönnettävä kahden vuoden takuu, jonka myöntäminen kertoo lastentautien pienestä määrästä.

SaMASZ

Pirinen kertoo traktorien kokoluokkien kasvamisen näkyvän myös heinäkoneissa. Pelkästään SaMASZ-perhosniittokoneita on tällä kaudella toimitettu jo 16 kappaletta ja kaikkiaan tuoteperheen koneita menee jo sadoittain vuodessa. Myynnin kasvu on ollut kymmeniä prosentteja ja työn onnistuminen on huomioitu myös valmistajan puolelta.  Agri-Kymi onkin saanut vastaanottaa SaMASZilta myyntipalkintoja merkkinä onnistuneesta yhteistyöstä.

SaMASZ Pentti Arhonen

Pirinen on taas vastaavasti hyvin tyytyväinen Agri-Kymin jälleenmyyntiverkoston toimintaan ja laajuuteen. Pirinen antaakin erikoistunnustusta vuonna 1997 Agri-Kymin edustukset ottaneelle Pentti Arhoselle (kuvassa), joka tuntee Virtain seudun maatalouden kuin omat taskunsa ja näin hän osaa suositella asiakkailleen toimivimpia ratkaisuja konehankinnoissa. Tyytyväisyys on molemminpuolista ja yli 40 vuotta konealalla toiminut Arhonen on aina arvostanut Agri-Kymin vastuullisuutta sekä pitkänäköistä suunnitelmallisuutta. Maatalouden väistämättömiin muutoksiin on varauduttu ja vaikka yksikkömäärät laskevat, on kaupankäynti säilynyt järkevänä monipuolisen valikoiman kautta.

SaMASZ Lapinski ja Karzimierz

SaMASZin Lapinski ja Karzimierz olivat hyvin tyytyväisiä näkemäänsä Suomessa. Vaikka yrityksellä on vientiä jo yli 50 maahan, on Suomi edelleen kolmanneksi paras myyntimaa. Miehet kiittävätkin Agro-Kymin sekä heidän jälleenmyyjiensä toimintaa ja lupaavat myös itse jatkaa samaan toimivaan malliin. Suomen myynnistä vastaava Lapinski kertoo, että asiakaspalaute on yritykselle ensiarvoisen tärkeää ja jokainen ammattilaiselta tullut palaute otetaan tosissaan huomioon. Tuotteita kehitetään toivomusten mukaan ja tästä esimerkkinä erilaisten tuotteiden määrä on kasvanut kahdeksassa vuodessa sadasta yli kolmeensataan. Miehet korostavat myös SaMASZin erittäin perusteellista testauskäytäntöä, jossa jokainen tuote läpikäy hyvin perusteelliset kenttäkokeet ennen markkinoille siirtymistä. Myös pääsuunnittelija Karzimierz viihtyy traktorin ratissa hyvin ja näin tuntuma käytäntöön säilyy myös insinööritasolla.

SaMASZ perhosniittokone

SaMASZin tehdas sijaitsee Bialsytokin kaupungissa Itä-Puolassa ja tänä vuonna yritykselle tulee täyteen 30 vuotta alalla. Tuotteista vientiin menee yli 60 prosenttia ja Saksan, Venäjän ja Suomen lisäksi kasvavaa markkina-aluetta ovat Japani ja Etelä-Korea. Yleismaailmallinen taloudellisesti haastava tilanne ei ole onneksi vielä puolalaisyrityksen toiminnassa näkynyt ja innovatiivisuuden sekä korkean laadun kautta tulevaisuus näyttää lupaavalta.

SaMASZ Leveelahdet

Virroilla omia maatilojaan isännöivät veljekset Timo ja Esa Leveelahti olivat mukana vastaanottamassa uutta perhosniittokonettaan Arhosen Korjaamolla ja osallistuivat myös koneen perusteelliseen käyttökoulutukseen. SaMASZin hankintaan vaikutti eniten alan urakoitsijoilta saadut hyvät käyttökokemukset miesten nähdessä käytännössä miten nopeista ja kestävistä koneista on kysymys. Tietenkin myös moneen kilpailijaan verrattuna alhainen hankintahinta, kahden vuoden takuu sekä Arhosen tunnetusti korkeatasoiset huolto- sekä varaosapalvelut vaikuttivat ratkaisuun. Leveelahdille toimitettiin etuniittomurskaimen ja perhosniittomurskaimen yhdistelmä ja miehet arvelivat koneella läpikäytävän omassa käytössä noin 500 hehtaaria kesän aikana.

Lue seuraavaksi