Uutiset

Yleinen

Agco Suomen huolto uusiin käsiin Lohjalla – MM-Raskaskonehuolto palvelee Ykköstien varrella

Valtran pitkäaikaisen huoltoyrittäjä Raimo Havulahden siirtyessä viettämään eläkepäiviä, ei uutta Lohjan alueen yrittäjää tarvinnut kauan etsiä. Neuvottelut aikaisemmin sähkömekaanikkona ja sivutoimisena huoltoasentajana toimineen Mikko Mäkitalon kanssa sujuivat reippaasti ja tammikuun 11. päivänä vietettiin Valtran uuden huoltopisteen avajaisia Lohjan Ruolankadulla.

Somerolaisella Mikko Mäkitalolla kulkee yrittäjähenki verenperintönä, sillä  moni hänen sukulaisistaan toimii yrittäjinä. Mikolla ei tästä johtuen ollut suurta kynnystä lähteä perustamaan omaa yritystä Valtran ottaessa yhteyttä. Ikää miehellä on hieman yli 30, joten senkin puolesta Mikko katsoi ajan olevan kypsä suurelle päätökselle. Neuvottelujen jälkeen solmittiin sopimus Agco Suomen kanssa, jonka jälkeen alkoi tiivis ja asiapitoinen koulutus. Mikko kertoo, että vaikka paljon tietotaitoa oli jo valmiiksi hallinnassa, antoi Valtran vaihdelaatikko- sekä diagnostiikkakoulutus paljon lisävalmiuksia vaativaan työhön. Samalla myös Valtran omat tietojärjestelmät tulivat tutuiksi, mikä on jokapäiväisessä työssä oleellista.

Uudet tilat loistavalla sijainnilla

Mikon edeltäjä oli toiminut huoltoautoperiaatteella, mutta Mikko päätti panostaa laadukkaisiin toimitiloihin. Ruolankadulta, aivan Ykköstien varrelta, avautui tilaisuus hankkia tilat, jotka on nyt saatu viimeisteltyä traktori- ja konehuoltoja silmällä pitäen. Mikko tunnustaa, että tilojen varustaminen nykyaikaisilla työvälineillä, -järjestelmillä ja -ohjelmistoilla ei ollut ihan halpaa, mutta nyt moderneissa tiloissa on ilo hoitaa kaikki vaativimmatkin remontit ja huollot. Myös huoltoauto on jo ahkeran miehen suunnitelmissa ja näin saadaan akuutimmat huoltotyöt tehtyä tarvittaessa vaikka pellon reunalla. Mäkitalo kiittelee muutenkin asiakkaiden asennetta ja varsinkin nuoremman polven konemiehet ymmärtävät jo hyvin uuden teknologian huoltoyrittäjille aiheuttamat haasteet. ”Vikojen etsiminen on välillä salapoliisityötä, sillä diagnosointi vaatii aikaa ja asiantuntemusta”, kertoo Mäkitalo.

Palveluasenteella eteenpäin

Mikko Mäkitalo sekä MM-Raskaskonehuollossa työskentelevä Jouni Taponen korostavat, että heillä kaikkia asiakkaita palvellaan korkealla työmoraalilla. Pienellä paikkakunnalla ei töiden kanssa nirsoilla ja miehet lupaavatkin hoitaa Valtrojen lisäksi myös muut merkit sekä myös muut ajoneuvot ja koneet, kuten esimerkiksi pyöräkuormaimet. Mäkitalo myös muistuttaa konemiehiä, että nyt on hyvä aika huollattaa traktorit ja muut koneet kevättöitä silmällä pitäen, sillä toukokuussa saattaa ruuhkia ilmaantua niin huoltoon kuin varaosapalveluihin.

Mäkitalolla on selkeät suunnitelmat tulevaisuudesta ja hän uskoo, että osaamisen tasolla ja palveluun panostamalla pääsee alalla pitkälle. Yrityksen vahvuuksia on myös erittäin korkea sähköpuolen asiantuntemus, mikä nykyaikaisissa traktoreissa ja muissa ajoneuvoissa on oleellisen tärkeää.  Miehet kertovat, että tähän asti kaikki heille ohjatut työt ovat onnistuneet ja tarvittaessa otetaan empimättä uusista asioita selvää. Miesten ammattitaito on selvästi muuallakin tiedossa, sillä MM-Raskaskonehuollolle on tulossa myös Sampo-Rosenlew-edustus pikapuoliin. Myös valtuutetut Webasto- ja Eberspächer-edustukset työkoneisiin kuuluvat yrityksen repertuaariin ja kaikesta näkee, että Lohjalla on kunnon meininki päällä ja palveluasenne kohdallaan.

Lue seuraavaksi