Tietohallintaan Smart Valtralta

Seppo Pentti

Telemetrian käyttö lisääntyy tulevina vuosina. Viime vuosina on telemetriaan panostettu ja Valtra Smartin kaupallistamisesta tehtiin päätös tammikuussa 2017 ja nyt tuote on koeajossa asiakkailla Suomessa ja Ruotsissa. Kyse on traktorista kerättävästä 154 eri signaalista traktorin toiminnoissa.

Monessa traktorimallissa tietoa kerätään jo purkkiin, josta se tarvittaessa saadaan hyötykäyttöön. Tietojen keräämisestä sovitaan aina erikseen traktorin omistajan kanssa. Smart tarjoaa avoimen rajapinnan niiden hyödyntämiseen.

- Traktorin haltija tekee itse päätöksen siitä, miten tietoa käytetään ja missä laajuudessa, kertoo tuotepäällikkö Olli Honkamäki. Tässä Valtra haluaa korostaa traktorin omistajan tahtoa.

Asiakas voi seurata itse traktorin liikkeitä ja sen tekemiä töitä. Käyttöliittymästä voidaan esimerkiksi seurata, ovatko kaikki halutut lohkot käsitelty; rehut kerätty tai kasvinsuojelu tehty.

- Töiden sujuvaa jatkumista voidaan Smartilla edesauttaa, jos asiakas antaa huollolle oikeuden seurata traktorin tietoja. Tällöin traktorin tietoja voidaan analysoida vikatilanteessa etänä ja ongelma saattaa ratketa ilman että huoltomies käy edes paikalla, Olli kertoo.

Jos aktiivisessa yhteydessä huoltoon olevaan traktoriin tulee vika, voi huoltomies havaita ongelman jopa samaan aikaan kun kuljettaja reagoi vikaan. Kun telemetriatietoa on tallennettu purkkiin, voidaan traktorin käyttäytymistä ja anturitietoa kelata taaksepäin. Tällöin päästään analysoimaan, mitä on tapahtunut juuri ennen vikaantumista ja vikaantumisen aikana.

Traktorin keräämien tietojen seuranta voi välttää kalliilta ongelmilta, jos olemassa olevaa tietoa analysoidaan aktiivisesti. Poikkeamat kertovat muutoksista ja mahdollisesta huoltotarpeesta. Toisaalta järjestelmällä voidaan myös välttää kiireinen huoltosesonki, kun traktorin tuntikertymää seurataan aktiivisesti. Traktorin huolto voidaan sopia ennen sesongin alkua ja sesonki voidaan ajaa taas huolletulla traktorilla.

Järjestelmään voidaan asentaa myös mobiilisovellutus, jolla nähdään etänä esimerkiksi koneiden tankissa oleva polttoaineen määrä. Tankkaus voidaan hoitaa ajoissa ilman keskeytyksiä työssä. Tämä on kätevä ominaisuus urakoitsijalla, joka hoitaa tankkaukset maastossa.

- Tässä tavoitteena ei ole kerätä vain tiedon vuoksi, vaan siksi, että tiedosta saadaan asiakkaalle hyötyä. Asiakkaan näkökulmasta esimerkiksi talvihoidossa lingon pyörityksessä tai säilörehukorjuun aikana kertyvät PTO –tunnit kertovat osaltaan työmäärästä. Eri vuosian kerättyjä aineistoja voidaan verrata keskenään, Olli jatkaa.