Perheyritys Claas on voimissaan – uusia tuotteita esiteltiin

Seppo Pentti

Claasin tuotteet herättävät monenlaisia mielikuvia. Yleensä mieleen tulevat puimurit ja ajosilppurit, yhä useammin myös heinäkoneet ja traktorit. Kaikissa Claasin tuotteissa on näillä markkinoilla sama patentoitu, vihreä väri. Tuotekehitysosastolla on ollut kiireistä, sen huomasi, kun uutuuksia esiteltiin Harsewinkelissä heinäkuussa. Tuotekehitykseen on vuosittain laitettu melkoisia summia, viime tilikaudella 240 miljoonaa, joten aivan tyhjästä uutuudet eivät ole tulleet. Kaikkia uutuuksia ei julkaistu kerralla. Agritechnicassa niitä julkaistaan luultavasti lisää.

Konekoon ja tehotarpeen kasvu näkyy myös esimerkiksi traktoreissa. Tapahtumassa esiteltiin Claasin traktorimalliston suurin malli Axion 960. Maksimitehot ovat 327 kW (447 Hp). Claasin Axion 900 sarjaan on tulossa sama vaihteisto, mikä on jo 800-sarjassa eli ZF uusi Terra­matic, jossa on 110 cm3 hydrauliikkayksikkö ja samalla paranee tehoreservi. Hyötysuhde paranee samalla 3 %. Traktorin rakenteisiin on mahdollista sijoittaa myös työkalupakki. Kyseinen pakki liukuu kotelosta käyttäjälle eteen. 

 

 

Claasin historia Suomessa oli pitkään puimureiden ja ajosilppureiden historiaa. Konekeskon hoidossa ne ovat olleet jo reilu pari vuosikymmentä. Nyt Konekesko myy myös Claasin nurmikoneet ja kurottajat. Claasin traktorit tulivat Konekeskon myyntiin kaksi vuotta sitten. Claas osti kymmenen vuotta sitten Renaultin traktoritehtaan Ranskasta ja sen jälkeen koko traktorimallisto on läpikotaisin uudistunut Claasin omien insinöörien suunnittelemana ja toimintatavat tehtaalla ovat muuttuneet. Kaikki Claasin traktorit tehdään nykyään Ranskassa, paitsi Xerionit, joita Harsewinkelin linjastolta valmistuu kaksi päivässä asiakastilausten perusteella.

Xerionin mallistossa on kaksi mallisarjaa; 4000 ja 5000-sarjat. Ohjaamovaihtoehtoja on kolme. Huippumallissa ohjaamo nousee rungosta ja ohjaamoa voidaan kääntää, jolloin esimerkiksi haketustyötä voidaan tehdä optimaalisesta katselukulmasta.

 

Xerionin uusimmassa mallisarjassa, mikä esiteltiin Agritechnicassa vuonna 2015, on mahdollista käyttää paripyöriä.

Tehdaskierros Claasilla

Claas valmistaa komponenteistaan noin 35 % itse. Kun ajettavassa kalustossa moottori on iso osa kokonaisuutta, korostuu omavalmistuksen osuus muualla. Metallia palastellaan optimaaliseen kokoon omien insinöörien suunnitelmien mukaan. Metallileikkaus on optimoitu ja loput palaset palautetaan uudelleen sulatettavaksi. 

Metallia työstetään itse ja monin paikoin on päädytty poikkeuksellisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi puimurien tyhjennystorvia ei taivuteta ja hitsata vaan taivutetaan kaarelle ja lämmitetty metalli yhdistetään kuumana hitsaamatta. Tällöin etenkin pitkät tyhjennystorvet ovat lujempia ja asiakkaalle saadaan parempilaatuisia tuotteita.

Metallia käsitellään ja koneita kokoonpannaan tehtaan ensimmäisessä kerroksessa. Komponentit pintakäsitellään rakennuksen toisessa kerroksessa. Pintakäsiteltävät osat ripustetaan telineisiin ja telineissä osat kuljetetaan rataa pitkin järjestyksessä yläkertaan ensin pohjakäsittelyyn. Osat päätyvät vuorotellen toisiaan seuraaviin huuhtelualtaisiin. Huuhtelualtaissa metalli puhdistetaan ja neutraloidaan ennen pohjamaalausta. Tämän jälkeen osat kuivataan ja ne päätyvät suunnitelman mukaan pulveri- tai märkämaalaukseen ja siitä jälleen uuniin kuivumaan. Koko käsittely kestää kolme tuntia. Pintakäsitellyt kuivuneet ja jäähdytetyt osat palaavat rataa pitkin jälleen alakertaan ensimmäiseen kerrokseen kokoonpanoon. 

Arion 500/600 mallien etuakselin jousitus on uusittu. Joustovaraa on 10 senttiä ja jousitus on kuormantunteva. Tarvittaessa, esimerkiksi kuormaintyössä, jousitus voidaan kytkeä pois manuaalisesti. Etuakselin on myös uusi ja se on luokiteltu reilun viiden tonnin kuormalle. Tarjolla on nyt päivitystä Stage IV -päästöluokkaan ja vääntömonentti on parantunut huomattavasti etenkin matalilla kierroksilla. Käytännössä se tarkoittaa, että työ voidaan tehdä matalammilla kierroksilla, vaihteiden vaihtamistarve vähenee ja polttoainetta säästyy.

Tuotekehitys on ollut ahkera jo vuosia. Claasin ensimmäinen patentti on vuodelta 1921. Sittemmin patentteja on kertynyt noin 6000 ja nyt patentteja tulee lisää noin 100 vuodessa. 

Claasin 500 ja 600 -sarjojen Arioneihin esiteltiin yksi varustetaso lisää, jolloin asiakkaille voidaan tarjota mieltymyksiin sopivaa ohjainlaitetta. Perusmalli CIS on varustettu HexaShift-vaihteistolla, näytöllä pilarissa ja mekaanisilla hydrauliikkaventtiileillä paneelissa.

Merkittävä osa tuotekehityksestä on vielä Harsewinkelissä, jossa työntekijöitä on yhteensä kolme ja puoli tuhatta. Tuotekehitystä on kuitenkin hajautettu ja esimerkiksi telematiikkaan ja sähköihin keskittynyt E-Systems sai uudet tilat Dissenistä läheltä Harsewinkeliä. 

Puimurit tehdään kahdella tuotantolinjalla. Puolet valmistettavista puimureista on Lexioneja. Jokaiseen kokoonpanopisteeseen on omat komponenttilavat ja -telineet, jotka täytetään varta vasta koottavaa konetta varten. Kun lava ja teline ovat tyhjiä, kuitataan lavat tyhjäksi ja linja jatkaa normaalisti hitaasti matkaansa seuraavaan kokoonpanopisteeseen. Jos joku kokoonpanopiste ei kuittaa lavoja tyhjäksi ajoissa ja osuuttaan tehdyksi, linja hidastuu. 

Yksi mielenkiintoinen osa Claasin tuotantoa ovat ohjaamot. Samoja ohjaamoita käytetään modifioituna kaikissa Claasin ajettavissa työlaitteissa. Valmiiksi koottuja, maalattuja ja varusteluja ohjaamoita toimitetaan myös monelle muulle työkonevalmistajalle. Yhteensä ohjaamoasiakkaita on nyt 32.

CIS+ -varustetasoon liittyy suurempi värillinen näyttö pilarissa. Portaattoman vaihteiston ohjaaminen hoidetaan Drivestick-vivulla. Hydrauliikassa on sähköinen ohjaus ja niiden ohjaus hoidetaan uudella vivulla. Samaan vipuun voidaan yhdistää etukuormaimen käyttö. 

 

Jaguareja joka toinen 

Claas Jaguar on tunnettu merkki ja edelleen joka toinen ajosilppuri maailmassa on Claasin tekemä. Nykyisin tuotannossa on kaksi mallisarjaa 800 ja 900-sarjat. Claasin menestykseen on vaikuttanut teknologia, jolla rehu saadaan taloudellisesti silputtua perävaunuun, mutta myös aikoinaan patentoitu kivitunnistin, mikä pitää sisuskalut kunnossa tai jyvämurska, mikä oli kätevä ottaa käyttöön. 

Claasin Direct eli suoraniittopää kokoviljakorjuussa on ollut myös Suomessakin myyntiä edistävä ominaisuus. Suomen markkinoilla olevista ajosilppureista joka toinen on kotoisin Harsewinkelistä. 

Kun pääosa ajosilppurin rungosta on valmis ja komponentit paikallaan, kiinnitetään ajosilppureihin akselit. Akselit valmistetaan Claasin tehtaalla parinkymmenen kilometrin päästä Harsewinkelistä. 

Kun silppuri on valmis, se käynnistetään ja koeajetaan saman tien. Tällöin linjalta tuleva laatu havaitaan heti. Jos laadussa havaitaan poikkeamia, runkonumeron perusteella saadaan selville tavaratoimittaja tai kokoonpanoryhmä, joka kyseisen osan valmisti tai asensi. Tavoitteena on, ettei reklamoitavaa päädy asiakkaalle. Siksi tehtaalla on käytössä jatkuva työkierto, jossa opitaan muiden valmistusvaiheiden syy-seuraus-ketjut. 

CEBIS -varustetasolla vaihteisto on portaaton, kosketusnäyttö on suurempi ja uusi. Kosketusnäytöltä ohjataan kätevästi hydrauliikkaa sähköisesti ja jokainen asetus voidaan tehdä erikseen. CEBIS varustevaihtoehdolla kaikki oleelliset traktorin ominaisuuksiin tai käytettävyyteen liittyvät säädöt tehdään suoraan näytöltä siten että traktori on kuvassa pohjana ja kuljettaja näkee havainnollisesti, mitä hän on säätämässä.

Varaosat seuraavaksi päiväksi

Claasin varaosatoimitukset ovat kunnossa, jotta asiakkaat saavat tarvittavat osat. Eurooppaan tilaus pitää olla Claasilla paikallista aikaa klo 16, jotta pikarahdilla tavara on perillä seuraavana päivänä. Valtameren yli luvataan varaosat vastaavasti 48 tunnissa. 

Corto-lieriöniittokonemallisto on kokonaan uusiutunut. Vaihtoehtona ovat etukone, takakone tai perhonen. Työleveys on valittavissa 1,85 ja 10,7 metrin väliltä. Niitto kuormittaa vain vähän traktoria, kun voimaa ei tarvita murskaukseen. Etunostolaitteet ovat lisääntymässä Suomessakin ja etukone on kätevä työlaite. Corton etuniittoon tarkoitetut laitteet on varustettu kääntövaihteistolla, jolloin se voidaan kiinnittää kaikkiin traktorimerkkeihin. Kuvassa oikealla Corto 3200F, jolla voidaan hoitaa myös niittoruokintaa. Tällöin sato kerätään niiton jälkeen suoraan noukinvaunuun.

Claasin Liner-karhottimet on kehitetty aivan alusta uudestaan. Valikoima on täydentynyt ja malli 1800 on kokonaan uusi. Sivulle karhottavien mallien tyyppimerkinnät ovat 1600-1900 ja keskelle karhottavien 2600-2900. Mallisto on rakennettu komponenteista, kuten roottoreista, joita on halkaisijaltaan neljää kokoa; 2,9, 3,2, 3,5 ja 3.8 metriä. 

 

 

Tulevaisuus kiinnostaa

Claasilla seurataan markkinoita tarkasti. Neljä viimeistä vuotta vehnästä on ollut ylituotantoa ja maissista alituotantoa. Se on vaikuttanut markkinoihin. 2013–2017 ajanjaksolla isojen puimureiden ja traktoreiden myynti ei ole Länsi-Euroopassa kasvanut, päinvastoin, mutta sen sijaan Itä-Euroopassa myynti on kasvanut. 

Rollant-paalainmallisto esiteltiin aikoinaan vuonna 2001. Uusittu yksikköpaalain Rollant 620 on varustettu uusilla teloilla. Claasin suunnittelijat ovat päätyneet paalainrullissa uuteen lähtökohtaan. Nyt telan pääty on 15-millistä levyä ja akseli kiinnitetään pulttaamalla laippaan. 

 

Vaikka rakennekehitystä tapahtuu Suomessa, niin se on voimakasta myös Euroopassa muualla. Länsi-Euroopassa tilakoko kasvaa vääjäämättä. 2003–2017 välisenä aikana yli 100 hehtaarin tilojen määrä on Saksassa lisääntynyt 28000:sta 37000:een. Samaan aikaan niiden osuus peltoalasta on kasvanut 48 %:sta 60 %:iin. Vastaava kehitys on ollut Ranskassa. Tämä on vaikuttanut siten, että traktoreiden keskiteho on noussut 103:sta 155:een hevosvoimaan, puimureissa keskiteho oli aiemmin 262 ja nyt 374 ja ajosilppureissa vastaavasti 433 ja 576 hv. Ajosilppureissa tehotarve on kasvanut myös biokaasutuotannon lisääntyessä, mutta samat koneet ovat käytössä osittain myös rehupuolella. 

Konekoon kasvu vaikuttaa työn tekemiseen, kun yksi kuljettaja saa enemmän aikaiseksi. Koneiden koon kasvaessa myös uusi tekniikka on entistä helpommin otettavissa käyttöön. Uusi tekniikka helpottaa osaltaan kuljettajan työtä, kun se neuvoo kuljettajaa. Asiakkaat pohtivat entistä enemmän myös taloudellisuutta, kun koneiden koko kasvaa. Isossa puimurissa on merkittävää, miten paljon esimerkiksi polttoainetta kuluu tonnin puimiseen.