Uutiset

Yleinen

Nisula N4 – taloudellinen harvennusmoto

Nisulan vastaus kustannustasoltaan ja teholtaan järkevänkokoiseksi harvennuskoneeksi varsinkin ensiharvennuksille on Nisula N4. Viime syksyn Metkossa lanseerattu malli perustuu Lännen-kaivurikuormaimeen, johon on tehty muun muassa akselistomuutoksia ja metsätöitä varten optimoitu ohjaamo.

Lähtökohtana on ollut saada asiakkaalle järkevä kokonaisuus harvennuksille. ”N4 on harvennushakkuukone, ei pelkkä ensiharvennuskone”, huomauttaa Kalle Mattsson Nisula Forest Oy:stä.

Nisula N4 on mitoitettu suorittamaan hakkuut normaalilla ajouravälillä. Logmer Forest Oy:n valmistaman Nisula P895-liikeratanosturin ulottuvuus on kymmenen metriä. Ketterän runko-ohjauksen ansiosta ulottuvuutta saadaan tätäkin enemmän. Ohjaamosta näkee puomin erittäin hyvin ja näkyvyys on hyvä niin viereen kuin ylöspäinkin. N4:n leveys on 2,68–2,87 metriä rengastuksesta riippuen ja todellinen työpaino 12 tonnia.

Harvennuksilla koneen kulurakenne pitää olla matalalla tasolla, jotta työ on tuottavaa. Merkittävä kuluerä on polttoaine, joten sen kulutuksella on tärkeä merkitys. Nisulan N4 konepellin alla käy Agco Sisu Powerin 4,9-litrainen, nelisylinterinen diesel, jonka suurin teho on 119 kW.

Vääntömomentti tällä moottorilla on korkeimmillaan 1200–1500 kierrosnopeudella, lähes 700 Nm. Hydrauliikalta saadaan riittävä tuotto työkierrosluvun ollessa noin 1300 k/min, joka osuu mukavasti sopivaan kohtaan vääntökäyrälle.

Taloudellisella kierrosalueella toimittaessa kulutus on optimaalisella tasolla. Mattsson kertoo, että käytännössä kulutus on ollut 6,5–7,9 litran välillä tuntia kohden leimikosta riippuen. ”Runkoja tulee paljon tunnissa, mutta kulut ovat pienet”, lupaa Mattsson.

Koneen hakkuupäänä on Nisula 425 C. Koura on Nisulan omaa valmistetta. Se on tehty kestämään käyttämällä runkorakenteissa pelkästään Hardox-terästä ja suunnittelemalla se huoltoystävälliseksi – esimerkiksi kaikki nipat saa rasvattua kouran ollessa yhdessä asennossa. Myös letkutukset ovat asiallisesti sijoitetut kestävyyden ja huollon kannalta.

Hakkuupää on varustettu kuormausleuoilla, joita hyödynnetään myös hakkuutyössä. ”Niiden ansiosta isokin puu pysyy kourassa ja tuolla saa helposti nosteltua nippuja. Kuormausleuoista on hyötyä esimerkiksi ojien peitossa, mutta nippuja saa nosteltua myös ajokoneenkuljettajalle parempiin paikkoihin”, mainitsee N4:llä urakoiva Tuomo Grönman.

Kouralle on N4:ssä pikakytkentä, jolla kaikki hydrauliikka ja sähkö saadaan nopeasti ja yksinkertaisesti kytkettyä, jos vaihdetaan koura toiseen. Näin ollen koneeseen saadaan nopeasti joukkokäsittelyominaisuus ja noin 15 tuhannen euron investoinnilla saadaan periaatteessa kaksi erilaista konetta.

Hydrauliikka Lännen peruskoneessa on jo lähtökohtaisesti hyvä ja sopiva hakkuuseen. Iso työ on ollut hakkuupään ja kuormaimen ohjausjärjestelmän kanssa. Sitä on testattu ja kehitetty pitkään, jotta se mahdollistaa korkean tuotantotehon. Kuormaimen ohjaus ja mittalaite on integroitu samaan pakettiin Nisulan NCU3-ohjausjärjestelmässä.

Mittalaite on uusi NCU3. Karttaohjelmien lukuun ja tiedonsiirtoon käytettävä tietokone on erillisenä, joten mahdolliset Windows-/PC-ongelmat ei seisauta hakkuuta.

Rakenteessa on pyritty yksinkertaisuuteen ja selkeisiin linjoihin, mikä parantaa huollettavuutta. Esimerkiksi venttiilipöytä on sijoitettu puomin juureen, missä niihin päästään käsiksi suhteellisen pienellä vaivalla.

Jarruriipukkeen ansiosta koura on helppo hallita eikä pilkkoja synny jääviin puihin kovin helposti.

Valaistus pitää metsäkoneessa olla kunnollinen.

Huollon helpottamiseksi nipat on järjestetty helppoon paikkaan. Myös kouran kaikki nipat saa rasvattua yhdessä asennossa.

Grönmanin N4 oli ehtinyt olla työmailla vasta viikon verran ja mittariin tunteja oli kertynyt sata, joten ilmeisen hyvin mies on uuden koneensa ohjaamossa viihtynyt. Ohjaamo onkin hiljainen ja mukava työpaikka. Myös koneen vakaus saa mieheltä kiitosta, kuten myös näkyväisyys työalueelle.

Kalle Mattssonin kelpaa kuunnella Tuomo Grönmanin kommentteja.

Grönman urakoi Metsä-konsernille aliurakoitsijana. ”Alueurakoitsijan ketjussa on neljä isompaa motoa, joiden rinnalle tällainen ensiharvennuksiin hyvin sopiva kone on tarpeellinen lisä.” Näin saadaan sopiva kone kuhunkin hakkuuseen. Alueurakoitsija hoitaa puutavaranajon myös Grönmanin perästä.

Siirtoihin Grönman käyttää lavettikuljetusta, mutta tieliikennekelpoisena tällä voidaan kyllä siirtyä työmaalta toisellekin. Tällä voi ajaa tiellä 40 km/h nopeudella.

Nisulan oman hakkuukoneen, N4:n kehittäminen lähti liikkeelle näkemyksestä, että harvennuksille sopivan pienen kokoluokan hakkuukoneelle, jonka käyttökulut ovat kurissa, on paikka markkinoilla. Tilaa tuotantoon tuli pari vuotta sitten, kun pitkään jatkunut Valmet-metsäkoneiden kourien tuotanto loppui. Looginen askel eteenpäin oli silloin kehittää oma hakkuukone, sillä harvennusmetsät ovat olleet Nisulalle ominta aluetta.

Aivan tyhjästä ei alustaa alettu rakentaa, vaan sopiva pohjaratkaisu oli olemassa Lännen-kaivurikuormaajassa. Ensimmäinen Lännen alustalle rakennettu moto on Nisulalla ollut metsässä jo yli kaksi vuotta sitten. Lanseeraus tapahtui viime syksynä ja nyt toimitukset asiakkaille ovat käynnissä.

Juha Kuusjärvi



Lue seuraavaksi