Uutiset

Yleinen

Niityt ja niityn reunat kuntoon

Konefarmi aloitti tsekkiläisen Strom-vaakamurskainten maahantuonnin. Kyseessä ovat murskaimet, joilla voidaan murskata vaikka laidunten hylkylaikut, viherkesannot sekä pitkät sänget puinnin jälkeen. Kelamurskaimet ovat aiemmin olleet näissä töissä yleisiä, mutta niiden teho on ollut monesti heikko. Stromissa terät pyörivät vaakasuoraan. Strom on ison tilan tai urakoitsijan kone, joka käy hoitamassa viheralueita laajemmaltikin.

Kun maasto ei puhdistusniitoissa ole aivan tasaista ja kasvusto on rankkaa niittää, on niittolaite kovilla. Viherkesannot ovat monesti kevyillä mailla, joissa kasvusto on sankkaa ja kosteaa. Kasvustomassan seassa on monesti laitumilla ja viherkesantomailla myös kiviä, jotka aiheuttavat koneelle ylimääräisiä rasituksia. Kolina on niitossa valtava ja kuljettaja jää aika ajoin kuulostelemaan, josko kaikki on koneessa edelleen kunnossa.

Toisaalta samalla koneella pitäisi saada hoidettua myös pellon reunoja. Nehän pitäisi olla kunnossa tai niitä ainakin pitäisi hoitaa säännöllisesti, jotta puskat eivät vähitellen valtaa peltoa reunasta. Kun puskat tulevat pellolle, niitä kierretään yhä kauempaa, jotta koneet eivät raapiinnu ja esimerkiksi valaisinlaitteet jää kiinni oksiin.

Takana pyörät

Strom on hinattava työkone, jota hinataan vetolaitteen kanssa. Tällöin käännökset voivat olla jyrkkiä ja ajolinjat voidaan valita melko vapaasti. Kone kytketään traktoriin ja kone säädetään vanttiruuvilla kulkemaan vaaka-asennossa.

Keskilohko on koneen runko ja siihen niveltyvät sivulohkot molemmin puolin. Keskilohkon takana ovat myös neljä pyörää, joiden avulla konetta kuljetetaan. Sivulohkojen takakulmissa ovat tukipyörät, joilla sivulohkot pysyvät oikealla korkeudella.
Sivulohkot laskeutuvat ja nousevat normaalisti samaan aikaan. Toinen sivulohko voidaan myös lukita sulkemalla hydrauliletku, jolloin vain toista lohkoa voidaan nostaa ja laskea.

Tällöin onnistuu esimerkiksi pellon reunojen kasvuston murskaus lohko viistossa. Stromissa voimansiirto ja kulmavaihde ovat rakennuttu niin, että niittoa voidaan tehdä kaikissa asennoissa.

Kulutuslevyt suojana

Stromin rakenne on vankka eikä kone säiky normaalia krouvimpaakaan käsittelyä. Koneessa on suojapellit kuten muissakin murskaimissa. Sen lisäksi rakenteeseen on lisätty kulutuslevyä, joka kestää iskua ja kulutusta.

Koeajossa olleella Stromilla on ajettu laitumia, josta hylkylaikut ovat poistettu kätevästi ja nopeasti. Kuuden metrin työleveys on monille sopiva. Toki voimaa tarvitaan, jos kasvusto on vankka. Toisaalta ajonopeus ratkaisee, miten voima riittää kasvuston käsittelyyn.

www.konefarmi.fi


Stromit ovat esillä Okrassa Turun Konekeskuksen/ Konefarmin osastolla.

Lue seuraavaksi