Uutiset

Yleinen

Metsäkeskus säilytettävä vahvana osaajana myös maakunnallisesti

Metsänhoitajaliiton mielestä vahva asiantuntemus ja osaaminen tulee varmistaa myös maakunnallisesti uudistettaessa Suomen metsäkeskuksen organisaatiota. Biotaloudesta suunnitellaan Suomelle uuden taloudellisen nousun veturia. Metsäosaamiseen perustuvalla elinkeinotoiminnalla ja metsien tarjoamalla raaka-aineella on keskeinen asema valtioneuvoston biotalouden nousulle asettamien tavoitteiden saavuttamisessa. Metsäkeskus on merkittävä biotalouden edistäjä, mikäli sen taloudellisista ja maakunnallisista toiminnan edellytyksistä pidetään huolta.

Vahvoja elpymisen merkkejä on nähtävissä sekä perinteisessä metsätaloudessa ja -teollisuudessa että uusilla biotalouden alueilla. Metsänhoitajaliitto kehottaa tukemaan tätä kehitystä panostamalla metsäkeskuksen alueelliseen elinkeinojen edistämiseen vähintään entisellä tasolla. Jotta suunnitellut puupohjaiset investoinnit toteutuvat, puuta on saatava liikkeelle metsistämme. Tässä työssä metsäkeskuksella on ratkaiseva rooli. Metsänhoitajaliiton mielestä Suomen metsäkeskusten rahoituksen ja alueyksiköiden määrän vähentäminen uhkaa leikata myönteistä kehitystä herkässä taloudellisessa tilanteessa.

Suomen metsäkeskus edistää kestävää metsätaloutta ja metsiin perustuvia elinkeinoja sekä neuvoo metsänomistajia metsien ja metsäluonnon hoidossa. Metsäkeskus on nykyisin jaettu 13 alueeseen, millä on varmistettu edistämisen kannalta oleellinen maakunnallinen yhteistyö. Metsäkeskus saa merkittävän osuuden toimintamenoistaan valtion budjetista, mutta nyt budjettisäästöjen takia nykyisten 13 alueyksikön tilalle ehdotetaan vain viittä palvelualuetta.

Metsänhoitajaliitto varoittaa, että yhteistyötä biotalouden ja muun elinkeinotoiminnan toimijoiden kanssa ei pidä heikentää metsäkeskuksen aluejakoa uudistettaessa. Metsäkeskuksen vahva alueellinen osaaminen ja läsnäolo tulee varmistaa uudistuksessa, eikä uudistuksen tärkeimpänä motiivina saa olla lyhytaikainen budjettisäästö, joka toimii kansantaloutemme toivottua kehitystä vastaan.

Uudistunut metsälaki astui voimaan tämän vuoden alusta, mikä lisää metsänomistajaneuvonnan tarvetta. 80 % maamme raakapuusta tulee yksityismetsistä. Metsäkeskusuudistuksessa metsänomistajaneuvonta on tarkoitus laajentaa asiakkuuksien hoitamiseksi, joka käsittää metsänomistajien lisäksi myös yritysasiakkaiden ja sidosryhmäasiakkaiden neuvonnan ja palvelun. Työ vaatii korkeaa asiantuntemusta, mutta organisaatiouudistus uhkaa vähentää nimenomaan koulutetuinta henkilöstöä maakunnista.

Suomen metsäkeskusta koskevaa lakia ollaan parhaillaan päivittämässä, ja muutosesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle tänä syksynä.

TP

Lue seuraavaksi