Uutiset

Yleinen

Mansessa mörisi 7.-8. huhtikuuta

Mansen Mörinät keräsi Tampereelle jälleen maarakennuksen ja kiinteistötöiden ammattilaisia. Ensimmäinen Mansen Mörinät olivat vuonna 2002. Monelle Mansen Mörinät on tapahtuma, johon lähdetään olosuhteista huolimatta. Nytkään sää ei suosinut, kun perjantaina iltapäivällä satoi vettä ja räntää. Lauantaina sentään oli kuivaa.

Mansen Mörinät on kasvanut vuosi vuodelta ja tapahtumassa olevia yrityksiä on ympäri Tampereen seutua, Pirkkalassa ja Lempäälässä. Moni kävijä totesi, jotta periaatteessa kaikki koneet ovat jo vuosien varrelta tuttuja, mutta joka kerta kun paikalle tulee, oppii jotain uutta. Se ei ole huono, että jotain uutta oppii.

CAT:n uusi D-sarja oli esillä Witractorin pihalla ja sitä esittelivät AgriToukola Machineryn Juha-Pekka Toukola ja Olli Soro (kuvassa). CATin kurottajaan on tehty käyttäjän kannalta käteviä parannuksia. Ilmanpuhdistajien puhdistus käänteisellä ilmanliikkeellä voidaan myös ajastaa tehtäväksi useammin. Uudessa D-mallissa akseliväli on pidempi kuin monissa muissa kurottajissa, jolloin esimerkiksi perävaunu on vakaampi vetää. Pidempi akseliväli aiheuttaa monesti kankeutta, mutta uuteen malliin renkaiden kääntökulmat ovat suuremmat, jolloin kääntöympyrä on vastaava muiden merkkien kanssa.

Käyttäjän kannalta sujuva työ on tärkeää. Uudessa mallissa ääriasentojen kuittaaminen tehdään painamalla jarrua, laittamalla eteenpäinmenovaihde päälle ja laskemalla puomia. Mitään näppäinyhdistelmiä ei tarvitse miettiä, vaan tehdä kuljettajalle luonnollisin kuittaus. Moottorin kierrokset pidetään riittävinä myös tiukassa tilanteessa, jolloin moottori ei tikahdu, eikä työ pysähdy. Juha-Pekka esittelee konehuonetta, missä moottori on sijoitettu niin, että hydrauliikkapumppu on suoraan akselilla ja tehohäviöt minimissä. www.agritoukola.fi

Konevel Oy siirtyi biopuhdistukseen. Kimmo Kärki esitteli sateessa Konevel Oy:n osastolla, ei höyryllä, vaan kuumalla vedellä hygienisointia ja rikkaruohojen torjuntaa tekevää uutuuskonetta, EcoWeedkilleriä. Kemikaalit eivät sovi joka paikkaan ja kemiallisten aineiden käyttöä pitäisi vähentää joka tapauksessa. Glyfosaatilla hoidellaan taajamissakin rikkakasveja ja leikkipuistoja hygienisoidaan pari kertaa viikossa kemikaaleilla. Kemikaaleista on yleensä haittavaikutuksia ja niillä on varoajat. Monissa paikoissa edellytetään kemikaaleista myös ennakkoilmoitusta. Kun torjuntaan käytetään kuumaa, 120-130-asteista vettä, on varoaika muutama sekunti ja varoetäisyys puoli metriä. Kimmo kertoo, että jotain uutta piti keksiä, jotta rikkakasveja voidaan tuhota. Vesi kykenee kuljettamaan lämpöenergiaa tehokkaammin kuin höyry. Yhteistyö käynnistyi Lassila & Tikanojan kanssa. Mukaan tuli myös oppilaitoksena Savonia, jossa tehtiin aiheesta päättötyö eli selviteltiin taustat. Pari kuukautta meni laitteen suunnitteluun ja nyt laitetta on koekäytetty ja esitelty. Vesi lämmitetään paineistetussa kierukassa ja lämmittämiseen poltetaan dieseliä, jotta vesi pysyy tasalämpöisenä. Diesel-moottorilla pumpataan myös paineistettu vesi suuttimeen. Koneen käynnistämisen jälkeen kestää pari minuuttia ennen kuin jo äänestä kuulee, että nyt letkusta tulee kuumaa vettä. Laitteessa on valintanappi, josta valitaan torjunta (120-130 astetta), desifiointi (70 astetta) tai kylmäpesu. Etenkin kunnat ja kiinteistöhoitoyritykset ovat olleet tästä kiinnostuneita, koska kemikaaleille halutaan korvaajaa. Sovellutuksia putkahtelee lisää vähitellen.

Kuuma vesi tuhoaa kasvin solurakenteen ja vesi tehoaa myös niihin kasveihin joiden kasvupiste on maan alla. Laite voisi olla kätevä myös kasvihuoneissa, jätekatosten ja astioiden hygienisoinnissa jne. Kemikaalien käyttöä halutaan vähentää ja kuuma vesi ajaa saman asian jopa paremmin, Kimmo muistuttaa

Korvalla sen kuulee, kun suutin alkaa tuhisemaan kuumasta vedestä. Suojavarusteina tässäkin työssä pitää olla pitkäpunttiset vaatteet ja kunnon hanskat. Varusteita tarvitaan kuitenkin vähemmän kuin kemikaalien kanssa. www.konevel.fi

Tämä takana näkyvä McCloskey S130 3D-seula matkaa Mänsen Mörinöiltä Karviaan. Vasemmalta Rentin Juha Leivo, joka myi seulan. Keskellä on seulan omistaja Tomi Alatalo ja Eemeli Alatalo. www.rentti.com

MPH:n lanat ovat nyt myös Pirkanmaan Maatalouskauppa Oy:n myynnissä Tampereella, Jyväskylässä ja Häijäässä. Perjantaina oli liike auki, mutta sunnuntaina portit olivat kiinni. www.metallipalvelu.fi, www.k-maatalous.fi

TMK:lta on tulossa mallistoon pikku kaivukoneisiin ja traktorikalustoon suunniteltu energiakoura. Kouralla menee kerralla 20-senttinen puu poikki. Sylinteri on takana ja kääntyy terä sisään ja voidaan kuormata samalla kouralla. www.energiakoura.fi

TMK:n isommassa mallissa ei voima lopu, mutta koura ei myöskään ole hidas. Puuta puristetaan terää vasten kaksoistunkilla, jossa ensin otetaan löysät pois sylinterillä, jossa on pieni halkaisija. Kun vastus kasvaa, astuu peliin sylinteri, jossa on isompi pinta-ala ja enemmän voimaa.

Expanderit ovat Häggblomin valikoimissa. Osastolla oli esittelyssä myös tappeja tieteriin ja telastojen kunnostuspalvelut. www.haggblom.fi

Polttoaineen varastoinnissa ja kuljetuksessa on syytä olla tarkka. Säiliö pitää olla hyväksytty. Kuvassa on mobiili säiliö, jota voidaan nostaa trukkipiikeillä ja liikuttaa pyörillä. Säiliössä on yhteet lämmittimeen ja normaali varustus eli pistooli sähköpumpulla. www.finncont.fi.

Lue seuraavaksi