Uutiset

Yleinen

Lämpötilat heittelivät lokakuussa

Lokakuun loppupuolen säätä hallitsi lämpötilojen muuttuminen äärilaidasta toiseen. Koko lokakuun keskilämpötila oli kuitenkin suuressa osassa maata melko tavanomainen tai hieman keskimääräistä alhaisempi.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötilat olivat vuodenaikaan nähden paikoin poikkeuksellisen kylmissä lukemissa lokakuun 22.–23. päivän tienoilla. Sää kuitenkin lauhtui nopeasti ja esimerkiksi lokakuun 28. päivä lämpötilat nousivat etenkin maan etelä- ja keskiosassa vuodenaikaan nähden yleisesti poikkeuksellisen korkeisiin lukemiin. Tuolloin Porin Rautatieasemalla mitattiin jopa +14,6 astetta. Yli 14,5 asteen lukemia ei aikaisemmin ole havaittu lokakuun 22. päivää myöhemmin.

Lokakuu oli idässä tavanomaista viileämpi

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuu oli maan länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa keskilämpötiloiltaan melko tavanomainen, muualla maassa tavanomaista viileämpi. Kylmintä pitkän ajan keskiarvoon nähden oli Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa, jossa lokakuu oli 2…3 astetta keskimääräistä kylmempi. Yhtä kylmiä lokakuita on idässä keskimäärin noin viiden vuoden välein.

Sateet jakautuivat epätasaisesti

Maan eteläosassa sekä Lapissa satoi lokakuussa monin paikoin harvinaisen vähän, sillä kuukauden sademäärä jäi laajalti alle puoleen tavanomaisesta. Kuivempia lokakuita on näillä alueilla keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Sen sijaan maan keskivaiheilla satoi tavanomaista enemmän, etenkin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, missä sademäärä oli noin 1,5-kertainen pitkän ajan keskiarvoon nähden.

Lue seuraavaksi