Uutiset

Yleinen

Konekierros käynnissä AGCO Suomella

AGCO Suomi Oy on konekierroksella ja kävimme Turussa ja Tampereella katsomassa tunnelmia. Traktorimyyntimäärät ovat laskeneet kaikilla merkeillä ja etenkin uusien traktoreiden myynti maatalouteen on vähentynyt. AGCO Suomen markkinaosuus on samaan aikaan kasvanut. Lähes poikkeuksetta uusi traktori hankitaan, kun oman käytön lisäksi on urakointia.

Uusi traktori hankitaan lähes poikkeuksetta pääasialliseen urakointikäyttöön tai urakointia tehdään ainakin lisäansiona. Tarjolla oli myös uutta mallistoa, jonka tyyppihyväksyntä antaa myöden 60 km/h-nopeuteen. Kaikki eivät korkeampia nopeuksia kaipaa, kun tieajoa on vähemmän. 60 km/h nopeus on mielenkiintoinen toki esimerkiksi paljon siirtoajoa tekevälle. Tienhoidossa suuremmat nopeudet antavat esimerkiksi aurauksessa sopivasti lisää heitto-ominaisuuksia ja siirtymätaipaleet sujuvat nopeammin.

Fendtin mallistosta oli esillä uusi 939 Vario TMS, mikä on tyypitetty kulkemaan 60 km/h-nopeudella. Ajomukavuudesta pitää huolen etuakselistojousituksen lisäksi ohjaamojousitus. Fendtin ajohallinta antaa mahdollisuuden poljin- ja kahva-ajoon. Kun traktorin luokittelu antaa myöden, pitää myös hinattavan laitteen ja perävaunun täyttää samat nopeusluokkavaatimukset. Tällöin esimerkiksi renkaat ja vanteet pitää olla luokiteltu nopeaan ajoon.

Kiertueella on nähtävillä Sampo Rosenlewin puimurit, josta tässä ilmeisesti hierotaan kauppaa.

Traktoreitakin on paljon metsässä ja puutavarakuormaimia käytetään myös maatilalla, kun nostellaan paaleja jne. Moni kuormain varustellaan jo hydraulisella esiohjauksella, mitä tuo kuormaintyöskentelyyn ergonomiaa. Tuottoa hydrauliikkaan tämän N134:n säätötilavuuspumpulla tehdään 160-litraa minuutissa. Kuvan traktorin takasillassa kiinni Keslan 305T nosturi, missä ulottuvuutta 8,5 metriä.

Kun kuormain varustellaan sähköisellä esiohjauksella, voidaan kuormaimen ohjauksesta tehdä kuljettajan mieltymysten mukaista. Liikenopeudet voidaan säätää kuljettajakohtaisesti ja liikkeille voidaan säätää lähtö ja hidastusrampit. Keslan ProC-järjestelmä tarjoaa kuljettajalle mahdollisuuden säätää kuormaimen liikkeitä halutuksi. Metsäkoneen ergonomiaan näillä ei vielä aivan päästä, mutta lähemmäksi kuitenkin kuin ennen.

Metsäperävaunussa jarrut eivät ole turha varuste. Painavalla kuormalla perävaunu painaa traktoria maastossa ja tiellä yllättävästi.

AGCO Suomen valikoimissa on Hazetin työkaluja. Kuvassa Meliina Kuusisto esittelemässä paineilmatyökaluja.

Piippo Hydraulic tarjoaa A4-sarjalaiseen lisähydrauliikkasarjaa, missä on hydraulinen kaltevuudensäädin ja työntövarsi letkuineen. Valtran vakiohydrauliikka ei supistu, kun väliin kytketään 6/2 venttiilipaketti. Kaltevuutta ja työntövarren pituutta säädetään ohjaamosta omista säätimistään.

Kuvassa kuitenkin Piippo Hydraulicin valikoimiin kuuluva Farmiventtiili eli hydrauliset sivurajoittimet. Hydraulisilla sivurajoittimilla työkoneen kiinnittäminen voidaan tehdä turvallisesti. Kun sivurajoittimia voidaan ohjata, helpotetaan myös monen työn tekemistä.

Tume ja PEL-tuote ovat myös mukana Konekierroksella. Tume hoitaa nykyään konemyynnin suoraan tehtaalta. Tehdas myy myös kunnostuspaketteja, joissa vaihdetaan kuluvat osat.

FMG:n lana on kiinnostava kampe kesälle mutta miksei myös talvelle, jolloin sitä voidaan käyttää polanteen poistossa.

Lue seuraavaksi