Uutiset

Yleinen

Kesla Valtran konekierroksella

AGCO Suomen perinteinen Konekierros poikkesi tiistaina 8.3. Loimaalla. Kävijämäärä on tapahtumissa ollut korkealla tasolla ja niin myös Loimaalla oli vilkasta. Paikalla oli erilaisia tarjouksia, paikallisen toiminnan esittelyä ja tietysti traktoreiden koeajoja. Kesla on mukana kierroksella esittelemässä puutavarankuljetuskalustoaan.

Keslalta paikalla oli Asko Leppänen, joka on ollut Keslalla liki 30 vuotta. Esittelyssä hänellä oli Keslan metsävarustus traktoriin. Se on uudistunut metsäperävunujen osalta entistä vankemmalla nosturin ja tukijalkojen kiinnityksellä 92-mallista eteenpäin. Rakenteessa on erillinen etumoduuli, joka asennetaan aisaputken päälle.

Esillä ja koeajettavana oli 12-tonninen 122ND-metsäperävaunu kaksipyörävetoisena mallina. ”ND mallimerkinnässä kertoo napavedosta. Aisaohjaus on tässä mallissa toteutettu kahdella sylinterillä ja nivel kääntyy 33 astetta suuntaansa, mikä kyllä riittää joka paikkaan.”

Pienin vetävänä mallina saatava 92 on sopiva energia- ja kuitupuun ajoon, mutta soveltuu myös, varsinkin pidempi L-malli, tukinajoonkin. ”Tähän 92:een käy hyvin hydraulisella esiohjauksella varustettu kuormain 204 T. Isomman kuormaimen kanssa saa olla isompi kärrykin. Tämä 204 on varustettu laajakulmanivelellä. Näihin puomeihin saa kaivuvarustuksen, jolloin sillä pystyy tekemään pieniä kaivuhommiakin.”

Kuvan 122ND on siis varustettu myös tällä uudella etumoduulilla.

”Tavallisen ohella kouraksi saa esimerkiksi 19GX-kaatopään. Se käyttää samaa kourahydrauliikkaa kuin normaali koura. Tiltti toimii sähköisesti, joten se ei vaadi hydrauliikalta mitään lisää. Ölynytuottoa kaatopää ei tarvitse paljoa, kuormaaja vaatii enemmän. Tällä 180 mm vahva koivu menee nätisti poikki. Pellonreunojen raivaukseen tätä käytetty paljon”, esittelee Leppänen.

Kaatopää 19 GX:ää voi käyttää monipuolisesti. Terä on käännettävä, jolloin voidaan käyttää kuormauskourana. Sorakahmarit saa kaikkiin kouramalleihin.

Kouramalleja sai katsella makkarapaistopisteen vierellä.

Tero Atula

Tero Atula Atula Huoltopalvelut Oy:stä, paikallisesta Valtra-huoltopisteestä toi paikalle 350 kappaletta Kivikylän makkaraa nuotiolla paistetavaksi. Tulien äärellä makkaranpaiston lomassa käytiin kauppaa muiden puheiden ohella.

Lue seuraavaksi