Uutiset

Yleinen

Hankkija Jyväskylässä uusiin toimitiloihin

Hankkijan Jyväskylän myymälä on muuttanut uusiin toimitiloihin. Uusi myymälä sijaitsee Seppälänkankaan alueella osoitteessa Kuormaanjantie 1. Myymälän avajaisia vietetään 21.2. lähtien loppuviikon ajan.

Uudessa myymälässä on lämmintä myymälätilaa yli 1400 m2 verran. Varastotilaa on 900 m2 ja keväällä avautuvan puutarhamyymälän käytössä on tilaa noin 800 m2. Jyväskylän myymälässä työskentelee 14 henkilöä. Uuden myymälän myötä henkilömäärä kasvoi kahdella uudella työntekijällä. Kesällä apuna on lisäksi 6 – 8 sesonkityöntekijää.

Uudet toimitilat mahdollistavat myymälän valikoimien ja palveluiden kehittämisen. Jyväskylän myymälästä maatalousyrittäjä saa kaikki maatalouden harjoittamisessa tarvittavat tuotteet: siemenet, lannoitteet, maanparannusaineet, kasvinsuojeluaineet, rehut, koneet, varaosat ja tarvikkeet. Myös viljakaupan palvelut ja erikoisosaaminen ovat myymälässä tarjolla. Myymälässä on hyvä valikoima metsänhoitoon tarkoitettuja tuotteita kuten sahoja, tarvikkeita ja suoja-asuja. Myymälässä on esillä myös perusvalikoima maataloustyökoneita. Jyväskylän myymälässä on varaosamyymälä, josta saa tarvikkeet ja varaosat koneisiin ja traktoreihin. Maataloustyökoneiden, traktoreiden ja puimureiden myynnistä vastaavat Jyväskylän myymälässä työskentelevät kaksi Seinäjoen Konekeskuksen konemyyjää. Alueen maatalouskoneiden huollosta ja korjauksesta vastaa Konehuolto Piilonen Oy.

Hevosalan ammatilaisille ja harrastajille myymälässä on monipuolinen tuotevalikoima ja ammattitaitoinen palvelu. Myymälästä saa hyvän rehu- ja lisäravinnevalikoiman lisäksi tarvikkeet ratsastukseen ja raviurheiluun sekä hevosten hoitoon ja ruokintaan. Jyväskylän Hankkijalta löytyy myös valikoima ruokia ja tarvikkeita kissoille, koirille, kaneille ja kotikanoille.

Keväällä avataan laajan suosion saavuttanut, koko kasvukauden avoinna oleva puutarhamyymälä. Puutarhamyymälän valikoimiin kuuluvat puut, pensaat, perennat, yksivuotiset taimet, mullat, lannoitteet, pihan työvälineet, pienkoneet ja pihakoristeet. Talvisin myymälässä on esillä puutarhan perusvalikoima kuten siemenet ja esikasvatustarvikkeet sekä ruukut ja sisäkukkien hoitoon tarvittavat tuotteet. Esillä on myös puutarhakoneita kotipihojen ja puutarhojen hoitoon.

Lue seuraavaksi