Uutiset

Yleinen

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat edelleen laskussa

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat jatkoivat laskuaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan kotimaisten polttoaineiden hinnat sen sijaan nousivat hieman verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Vesireservit Pohjoismaissa olivat hieman alle keskimääräisen tason vuoden kolmannella neljänneksellä. Pohjoismaisen sähköpörssin osto- ja myyntitarjouksista johdettu systeemihinta oli noin 11 prosenttia alempi vuotta aiempaan verrattuna. Sähkön siirtorajoituksista johtuen Suomen aluehinta pysyi 10–30 prosenttia systeemihintaa korkeampana, mutta oli kuitenkin keskimäärin 11 prosenttia viime vuotta alempi. Sähkön pienkäyttäjien hinnat laskivat noin prosentin. Yritys- ja yhteisöasiakkaiden hinnat laskivat pienimmillä kuluttajilla noin 3 prosenttia ja suurimmilla lähes 6 prosenttia.

Lämmöntuotannossa käytettävän maakaasun hinta laski lähes 3 prosenttia ja kivihiilen hinta noin prosentin, kun taas jyrsinturpeen ja metsähakkeen hinnat nousivat reilun prosentin vuotta aiemmasta. Kuluttajien käyttämän puupelletin hinta kallistui noin 10 prosenttia.

Moottoribensiinin ja dieselöljyn hinnat lähtivät 2-3 prosentin laskuun kolmannen neljänneksen lopussa. Kevyen polttoöljyn hinta laski lähes 7 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Polttonesteiden hinnanlaskuun on vaikuttanut raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan lasku, joka on laskenut myös Suomeen tuotavan raakaöljyn hintaa.

Lue seuraavaksi