Uutiset

Yleinen

Farmari 2017 2/4

BT-Agron Suire paalinpurkaja on uutuus Ranskasta. Paalikauha peruutetaan paaliin kiinni, avataan verkot ja paali nostetaan repijään. Paalia pyöritetään hydraulisesti ja kone repii paalia samalla kun paali purkautuu mattona. Repijä on akseloitu siten, että repijää voidaan pyörittää ja kuivitusta voidaan tehdä molemmin puolin ja traktorin taakse. Laite toimii kolmella 2-toimisella hydrauliulostulolla ja laitteen saa myös sähköisenä, jolloin ei tarvita kuin yksi tulo ja paluu. Purkulaiteta voidaan käyttää myös ruokinnassa. www.bt-agro.fi

Klåvus Groupin osastolla oli esillä AVR:n kupillisista perunanistutuskoneista jo aiemmin esitellyn Ceres 400-nostolaitemallin hinattava versio Ceres 450. Kyseessä oli vielä protomalli, mikä oli Suomessakin kokeiltavana ja sillä istutettiin pari viikkoa, kun kevät oli ”sopivasti” myöhässä. Suomestakin saadut kokemukset ovat tärkeitä ja niitä kerättiin mahdollisimman paljon, kertoo Peter Klåvus. Suunta istutuspuolellakin on selvä, kun raskaampaan koneeseen ollaan menossa ja yhdellä koneella pitäisi hoitaa useamman tilan perunat. Perunaa säiliöön sopii 3500 kiloa ja lannoitetta 1800 kiloa. Tämän lisäksi voidaan lisätä erikseen starttifosforia ja peittausainetta. Varusteita on tarjolla moneen makuun. Tarjolla on kuvassakin näkyvä mekaanisesti toimiva pyörävälitteinen istutuksen käynnistys tai vaihtoehtoisesti hydraulinen. Suomalaisissa olosuhteissa esimerkiksi pyöränohjaus on hyvä, kun käytetään lyhyitä päisteitä. Tässä on siihen valmius. Tärkeää on myös se, miten huollot voi tehdä. Loppusyksyn mittaan uutuudelle saadaan myös hinta, Peter ounastelee. Koneelle on ollut jo kysyntää. www.farmers.fi

Hyväkoneen valikoimat pienkuormaimissa täydentyvät, kun mallistoon esiteltiin uutuus V716T eli kuormain, missä on Deutzin 4-sylinterinen 55 kW (76 hv) moottori. Työpaino on 5600 kiloa. Ajohydrauliikka on kuormantunteva ja huippunopeus 35 km/h. Kuormaimella saadaan työ tehtyä pienemmällä polttoainekulutuksella kuin aiemmin. www.hyvakone.com

Yrjö Tenkanen Oy:n osastolla esillä olivat Teko-perävaunut. Tarjolla olivat lavetit, maansiirtovaunut ja lavetit. Kiinteän lannan levitysvaunua voidaan käyttää myös maanparannusaineiden levittämiseen. Teko 10 B-lantavaunun kokonaispaino on 10 tonnia ja omamassa 3 tonnia. Tilavuus on 13 kuutiota. Vaunulle ilmoitettu levitysleveys on 12–14 metriä kahdella repivällä pystykelalla. Pohjakuljettimen nopeus säädetään hydraulisesti ja lisävarusteena on sähkösäätö. www.yrjotenkanen.fi

Lue seuraavaksi