Uutiset

Yleinen

Ennakko-Okraa

Okra aukeaa 6.7 ja ohessa muutama ennakkokuva näyttelystä. SL-Mediat Oy ja Urakointi Uutisten osasto juuri valmistumassa näyttelykuntoon.

Turun Konekeskuksen osastolla on ensimmäistä kertaa nähtävillä Massey Ferguson puimuri. Kuvassa ensin saapunut pöytä.

Oniarit ovat vahvasti mukana K-maatalouden osastolla.

Tokki tuo maahan Rollandin kuivalantavaunuja. Valikoimaan on otettu myös kanadalaiset jyvämurskat. Laite ei siis litistä jyviä, vaan murskaa ne valssien välissä, jolloin jyvät rikkoontuvat ja eläimen ruuansulatus pystyy jyvän ravinnon käyttämään. Rikkoutumattomat jyvät eivät näy esimerkiksi eläimen läpikuljettuaan lannan seassa levitettynä kasvustossa ”rikkakasveina”

Agronicissa imukärsä on laitettu kuormaajaan.

Ensimmäinen teltta nurin?

Savon Salaojan uusi sorituskone on valmiina koitoksiin.

Agri Toukola Oy:n maahantuomat Bednarit odottavat kiinnostunieta asiakkaita.

Fellan etukone laskeutuu taivaista Kosken Autokeskuksen avustamana näyttelykentälle.

Ati Teräksen hinattava hiekotin ja Starkin lumityökoneita puunattavana.

Claasin traktoria laitetaan näyttelykuntoon.

Lue seuraavaksi