Uutiset

Yleinen

Biotalous nojaa metsäsektoriin

Biotalouden osuus Suomen kansantalouden tuotoksesta ja arvonlisäyksestä on pysynyt Luken mukaan lähes samana kuluvalla vuosikymmenellä. Vuonna 2018 biotalouden osuus kansantalouden kokonaistuotoksesta oli 17 prosenttia ja arvonlisäyksestä 12 prosenttia. Metsäsektori oli edelleen biotalouden tukijalka, jonka osuus biotalouden tuotoksesta ja arvonlisäyksestä vastasi lähes 40 prosenttia. Biotalouteen työllistyneiden määrä kasvoi ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen. 

Biotalouden osuus kansantalouden kokonaistuotoksesta ja arvonlisäyksestä on pysynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes muuttumattomana. Vuonna 2018 biotalouden tuotos oli 73 miljardia euroa, joka on 17 prosenttia kansantalouden kokonaistuotoksesta.  Edelliseen vuoteen verrattuna tuotoksen volyymi kasvoi prosentin.  

– Vuonna 2018 biotalouden toimialojen yhteenlaskettu arvonlisäys oli 25,2 miljardia euroa, mikä muodosti 12 prosenttia kansantalouden arvonlisästä.  Kiintein hinnoin tarkasteltuna arvonlisäys kasvoi vuoden takaisesta kaksi prosenttia, kertoo Tiina Sauvula-Seppälä Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Metsäsektori on edelleen biotalouden merkittävin toimiala

Metsäsektori on edelleen biotalouden merkittävin toimiala. Vuonna 2018 metsäsektorin osuus biotalouden tuotoksesta oli 39 prosenttia. Elintarvikesektorin tuotos oli biotalouden toiseksi suurin (22 prosenttia). Elintarvikesektorin tuotos kiintein hinnoin tarkasteltuna oli noin kuusi prosenttia pienempi kuin viiden edellisen vuoden keskiarvo. Rakennusalan korkeasuhdanne nosti puurakentamisen osuuden 16 prosenttiin biotalouden tuotoksesta. Muita biotalouden kasvavia aloja olivat biotalouden palvelut ja uusiutuvan energian tuotanto. Toistaiseksi näiden osuus biotalouden kokonaistuotoksesta jää pieneksi.

Biotalouden työllisyys koheni hieman

Vuodesta 2011 jatkunut biotalouden työllisyyden vähentyminen pysähtyi viime vuonna. Biotalouden työllisten määrä lisääntyi puoli prosenttia edellisvuodesta. Tosin samaan aikaan koko kansantalouden työllisten määrä kasvoi noin kolme prosenttia. Biotalouden toimialat työllistivät viime vuonna 303 200 henkilöä, eli 12 prosenttia työllisten kokonaismäärästä.

Maatalous oli edelleen biotalouden suurin työllistäjä 65 300 henkilöllään, vaikka sen työllisten määrä on vähentynyt 20 900 henkilöllä vuoteen 2010 verrattuna. Koko metsäsektorin työllisten määrä oli 62 500 henkilöä, eli viidesosan biotalouden työllisistä. Muita tärkeitä työllistäjiä olivat puurakentaminen (64 400 henkilöä) ja elintarviketeollisuus (38 800 henkilöä).

Saavutetaanko biotalousstrategian tavoitteet?

Vaikka biotalouden työllisyys ei enää heikentynyt viime vuonna, on biotalouden työllisten määrä vähentynyt 13 500 henkilöllä vuosikymmenen alkuun verrattuna. Biotalousstrategian tavoite on luoda biotalouteen 100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. Tavoite näyttää tilaston valossa vaikeasti saavutettavalta.  Sen sijaan, strategian toinen tavoite biotalouden tuotoksen kasvattamiseksi 100 miljardiin euroon saavutetaan, mikäli biotalouden tuotos jatkaa kasvuaan nykytahtiin.  

Infograafit ja tilasto

Biotalouden arvonlisäys toimialoittain 2018
Metsä- ja elintarvikesektori Suomen biotaloudessa 2018

Tilastotietokanta, biotalouden mittarit

Keskeisiä termejä 

Tuotos perushintaan koostuu kalenterivuoden aikana valmistetuista tuotteista. Tuotos eritellään kolmeen tyyppiin: markkinatuotos, tuotos omaan loppukäyttöön ja muu markkinaton tuotos. Biotalouslaskelmissa ei arvioida markkinatonta tuotosta.

Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvien yksiköiden synnyttämää kokonaisarvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa vähentämällä yksikön tuotoksesta tuotannossa käytetyt välituotteet (tavarat ja palvelut).

Työllisiksi luetaan kansantalouden tilinpidossa kaikki ne palkansaajat ja itsenäiset yrittäjät, jotka osallistuvat kansantalouden tuotantotoimintaan. Tilastoinnin kattavuus on laajempi kuin työvoimatutkimuksessa, sillä tilinpidon työllisissä ei ole määritelty työllisten ikärajoja ja mm. varusmiehet/-naiset lasketaan kuuluviksi työllisiin.

Lue lisää puutavarakuormaimista ja metsäperävaunuista

Lue seuraavaksi