Uutiset

Autot

Alvan Blanch kuivaa viljan

Vilja voidaan kuivata kauppakelpoiseksi usealla eri tavalla. Ilkka Matinolli päätyi Alvan Blanchin jatkuvatoimiseen kuivaamoon, jotta kuivauserien vaihtoja ei tarvitse murehtia. Yksi syksy on takana ilman murheita. Alvan Blanchia myy Satabio.

Ilkka Matinolli Tyrnävältä pohti kuivaamoinvestointia muutaman vuoden. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä valtavia investointeja vuokramaineen noin 100 hehtaarin tilalle, mutta halusi lisää kapasiteettia, jottei viljankuivaus hidastaisi syksyn töitä. Uuteen kuivaamoon ollaan tyytyväisiä, vaikka hieman teki tiukkaa saada kuivaamo ajoissa käyntiin.

70-luvun lopun Jaakon tilalle oli mielessä ollut jo pari vuotta hankkia uusi isompi ja tehokkaampi koneisto, jotta viljaa saataisiin ripeästi läpi. Uutta rakennusta ei missään tapauksessa haluttu tehdä, koska rakennusta ei tarvittu, vaan kuivauskapasiteettia.

– Vanhan Jaakon tilalle oli jo oikeastaan suunnitelmissa vaihtaa koneisto, mutta sitten näin kuvan jatkuvatoimisesta kuivaamosta. Kuivaamoa esiteltiin Tampereella KoneAgria-messuilla. Siinä vaiheessa tuli ajatus, että miksi panostaa eräkuivaamoon ja satsien vaihtoon, kun voi panostaa kuivauskapasiteettiin. Pienen selvittelyn jälkeen tehtiin investointipäätös, Ilkka aloittaa.

– Tuo meille tullut kuivaamohan oli jo Okrassa näytillä, joten tehdastoimitus ei viivästynyt yhtään, Ilkka kertoo. Viivästykset olivat muualla, kuten meillä, kun rakentamista tai oikeastaan vanhan pannuhuoneen purkua ja laatan valamista häiritsivät terveydelliset haasteet.

Kun valu saatiin valmiiksi, sokkeli muurattua ja vanhan kuivaamon seinään sopivat reiät, ei itse kuivaamon asentaminen kestänyt pitkään. Siinä olivat apuna tehtaalta tullut asentaja ja maahantuojan edustajat.

Jaakkoon on aikoinaan asennettu kaksi elevaattoria. Kuivattava vilja kipataan vanhan kuivaamon suppiloon, mistä toinen elevaattori nostaa sen tasokuljettimelle, joka puolestaan siirtää sen Alvan Blanch -kuivaamoon. Toinen elevaattori puolestaan nostaa tasokuljettimella Alvan Blanch-kuivaamosta saapuvan kuivan viljan suoraan varastosiiloon.

Kun kuivaamoa sijoitettiin vanhan rakennuksen kylkeen, piti ratkaista muutamia haasteita. Vanha pannuhuone purettiin, lämmönlähde vaihdettiin ja uusi Antin 500 kW uuni nostettiin jalustalle. Tällöin lämmönsiirtomatka on lyhyt ja tarvittaessa lämpö voidaan ohjata kanavaa pitkin myös vanhaan kuivaamoon.

Jotta samaa lämmönlähdettä voidaan käyttää molemmissa kuivaamoissa, Jaakko pitää muuttaa ensin alipaineiseksi ja laittaa säätöpellit väliin, jolloin lämpöä voidaan ohjata kuivaamoiden kesken.

Esipuhdistusta

Normaalisti eräkuivaamoissa, joissa viljaa kierrätetään elevaattorilla, vilja kiertää useita kertoja esipuhdistimen kautta. Jotta jatkuvatoimisessa kuivauksessa päästäisiin samaan puhdistustulokseen, täytyy esipuhdistimia olla useampi. Alvan Blanch-kuivaamossa vilja kuivataan mattona kahdella tasolla. Ylemmälle tasolle ja alemman tason alkuosalle puhalletaan lämmintä ilmaa ja alatason loppuosalla vilja jäähdytetään. Vilja liikkuu tasoilla kolakuljettimen avulla, joka myös pudottaa viljan tasolta toiselle. Viljan pudotessa kevyemmät roskat erottuvat viljan joukosta ja lentävät ulos kuivaamosta.

– Valmistajan mukaan tämä riittäisi viljan puhdistukseen roskista, mutta näin tarpeelliseksi asentaa esipuhdistimen tasokuljettimen ja kuivaamokoneiston väliin. Vilja siis esipuhdistetaan ennen kuin se lasketaan Alvan Blanch-kuivaamoon, kertoo Ilkka. 

Esipuhdistimen asennus oli vielä moottoria ja lietsoa vailla, kun juttua tehtiin. Pölyistä ilmaa putkesta tuli ulos ilman imuakin. Myöhemmin syyskuussa esipuhdistin saatiin paikalleen ennen kuin kuivauskausi päättyi.

Pienempi investointi

– Eniten kuivaamohankinnassa mietitytti se, miten se rahakasa saadaan tienattua tavalla tai toisella takaisin, Ilkka kertoo. Investointikustannus tässä vaihtoehdossa oli pienempi, joten perinteisessä kuivaamossa.

– Tarkkoja mittauksiahan ei ole ehditty tehdä energiankulutuksesta. Jäähdytysilman lämmön talteenotto kuitenkin näyttäisi vähentävän energiantarvetta. Hyötysuhde jatkuvatoimisessa kuivaamossa on parempi eräkuivuriin verrattuna, koska uunia ei tarvitse jäähdyttää välillä, Ilkka toteaa.

– Sitä jotkut pohtivat, miten viljan kosteusvaihtelut vaikuttavat jatkuvatoimisessa kuivaamossa. Vilja kyllä sekoittuu ensin puimurissa, sitten perävaunuun purettaessa ja kolmannen kerran suppiloon kipattaessa. Meillä se sekoittuu vielä monesti neljännen kerran, kun viljaa lastataan tuoresiiloon odottamaan kuivausta, Ilkka pohtii.

– Etukäteen epäilijät pelottelivat minua sotkusta jatkuvatoimisen kuivaamon ympärillä. Toisaalta myyjä lupasi ostaa laitoksen takaisin, jollei se toimi. Tuli kaupat eikä kaduta yhtään, Ilkka toteaa.

Yksinkertainen laitteisto

Laitteiston käyttö ei ollut järin vaikeaa, kun perusteet olivat selvillä.

– Käyttökoulutuksen toki sain, mutta kun ensimmäistä kertaa olin käynnistämässä kuivaamoa, tein sen yksin. Opetteluun meni pari tuntia, Ilkka kertoo.

Kun kuivaamo käynnistetään, niin mielellään kasaan ajetaan etukäteen pari kärrykuormaa. Kun kuivaustahti on 5 tonnia tunnissa, perävaunullinen kuivataan noin kahdessa tunnissa. Puskurivarastoihin sopii 20-mottisia vaunullisia viisi odottamaan kuivausvuoroaan, joten kuivan iltapäivän voi hyödyntää tehokkaasti puintiin.

Kosteutta tulee kuivaamosta niin paljon, että kosteus tuntuu pienellä tuulellakin laitoksen vieressä. Kun ilta kostuu, eikä vesi ehdi haihtua, valuu vesi norona kuivaamon seinää alas.

– Joku ehkä päivittelee jatkuvatoimisen hankaluutta pienissä satseissa. Itse en ainakaan ole haittaa havainnut, Ilkka toteaa. Jos kuivaamoksi olisi hankittu joku 40-50 kuution kuivaamo, olisi pitänyt saada kuitenkin kahdet 20 kuution kärrylliset puitua ennen kuivaamon käynnistämistä. Jatkuvatoimisen kuivaamon voi käynnistää vaikka yhden kärryllisen puituaan, mutta toki mielellään kärryjä voi olla jonossa enemmänkin.

Tässä järjestelmässä hyvää on myös erien vaihtamisen poistuminen. Erien vaihtamista ei tarvitse kytätä, muttei siihen tarvita myöskään mitään automatiikkaa

Ohjauskeskuksen informaatio on sangen yksiselitteinen.

Eroa investoinnissa

Uuden kuivaamon rakentaminen edellyttää monesti myös yllättäviä lisäkustannuksia. Yksi on sulakekoon isontaminen. Sulakkeiden isontaminen lisää kustannuksia koko vuodeksi, eikä vain kuivauskaudeksi.

– Meidän kuivaamoon vaihdettiin pääsulakkeiden kooksi 50 ampeeria entisten 35-ampeeristen tilalle. Suuremmat sulakkeet tarvitaan, koska jatkuvasti pyörivien tasokuljettimien määrä lisääntyi, Ilkka kertoo.

Jatkuvatoimisen kuivaamon kuivausteho on erittäin hyvä, jos tehoa verrataan saman hintaluokan eräkuivuriin. Jos kuivaus pyörii 24 tuntia, pitäisi vuorokaudessa saada kuivaksi likimain 100 tonnia ohraa, Ilkka pohtii. Eräkuivaamolla investointi tuohon kuivaustehoon olisi ollut huomattavasti suurempi. 

Tulevat vuodet toki antavat lopullisen kokemuksen, miten laite toimii, Ilkka tuumaa.

Viljakerroksen paksuus nähdään kuivaamon ikkunasta, jossa on mitta-asteikko.

Kuva alasolta, jossa anturi kyntää viljamassaa. Mittaamista tehdään kuivausprosessin aikana.

Ilkka Matinolli on tyytyväinen kuivaamohankintaansa. Puimaan päästiin taas iltapäivällä.

Lue seuraavaksi