AGCO Powerilta miljoona moottoria 75 vuodessa

Seppo Pentti

AGCO Powerilla on tänä vuonna useampia merkkipaaluja, kun yritys täytti 75 vuotta ja moottoritehtaasta on valmistunut miljoona moottoria. Moottoritehtaalle miljoonas moottori on melkoinen saavutus, kun aikojen saatossa tilanteet ovat kuitenkin moottoritehtaan osalta muuttuneet moneen kertaan.

Miljoona moottoria on melkoinen määrä 75 vuoden ajanjaksoon. Viime vuosina valmistustahti on kiihtynyt huimasti. Suuri osa vanhoistakin moottoreista on edelleen käyntikuntoisia.

Miljoonannen moottorin valmistuminen ei aikoinaan ole aina ollut itsestäänselvyys. Moottoritehtaan toiminta alkoi maan sisään kaivetusta luolastosta. 1940-luvulla valmistettiin ilmakompressoreita ja moottoreita lisenssillä. Ensimmäinen oma moottori kehitettiin 1950-luvulla. 1960-luvulla keskityttiin uusiin menetelmiin sarjatuotannossa ja esiteltiin ensimmäinen 4-sylinterinen ahdettu moottori. Loppukäyttäjät olivat tuolloin maa- ja metsätaloudessa.

1970-luvulla kauppa kansainvälistyi ja moottoreille haettiin uusia asiakkaita. Moottoreita toimitettiin uusiin käyttökohteisiin kuten Sisu-kuorma-autoihin, nostokoneisiin, kaivukoneisiin ja pyöräkuormaajiin. 70-luvulla silloisen Sisun moottori valittiin yhteispohjoismaisen Volvo BM-Valmetin voimalähteeksi. 1980-luvulla Massey Ferguson otti 6-sylinteisen moottorin käyttöön. 1990-lukua leimasivat yritysjärjestelyt, mutta samaan aikaan tuotanto kasvoi moottorikokojen kasvun mukana.

Moottoritehtaan toiminnan jatkuminen ei kuitenkaan ole aina ollut varmaa, Juha Tervala AGCO Powerin toimitusjohtaja kertoo. Nykyisen omistajan kanssa sen sijaan suunta on ollut selvä alusta saakka ja tuotekehitystä on tehty systemaattisesti. Myös uusiin tuotantotiloihin ja laitteisiin on investoitu. Moottoreiden kokoonpanon lisäksi Linnavuoressa työstetään moottorien kriittiset osat kuten sylinterikannet ja moottorilohkot. Metallityöstöä tehdään myös alihankintana Valtralle, kun Valtran vaihteistoihin toimitetaan hammaspyöriä ja –akseleita. Vuosien varrella on valmistettu myös 100000 XU-vaihteistoa moottorikelkkoihin.

Aikoinaan Suomen valtion omistamasta strategisesti tärkeästä tuotantolaitoksesta on kehittynyt maailmanlaajuisesti toimivan AGCOn siipien suojassa yksi konsernin jalokivi. AGCO osti oman moottoritehtaan vuonna 2004 kun samalla kaupalla ostettiin Valtran traktoritehdaskin. Siihen saakka AGCO käytti eri valmistajien moottoreita, mutta vähitellen AGCOn omat moottorit päätyivät myös muihin AGCOn merkkeihin. Nyt AGCOn osuus toimitettavista moottoreista on 89 %. 11 % menee eri valmistajien käyttöön AGCOn ulkopuolella.

-AGCOn strategia on lisätä omien moottorien käyttöä, joten valmistusmääriä on kasvatettu ja valikoimaa lisätty vuosien varrella useaan otteeseen. Nyt vuosittainen kapasiteetti tehtailla on yhteensä noin 100000 moottoria, Juha esittelee.

Vuosien varrella markkinatilanne on muuttunut moneen kertaan ja yhteistyötä on tehty monien valmistajien kanssa. Aikoinaan moottoreita toimitettiin esimerkiksi Steyeriin, jonka sittemmin osti CNH. Aikoinaan ja edelleen linnavuorelaisia moottoreita on käytetty myös monissa muissa laitteissa; metsäkoneissa, puimureissa, konttilukeissa ja jopa merimoottorina. Nyt noin 1000 moottoria asennetaan vuosittain generaattoreihin. Käytännössä moottorit ovat off-road-käytössä, vaikka moottoreita on toki asennettu esimerkiksi kevyisiin kuorma-autoihin. Tehokkaita moottoreita on asennettu moniin tuotteisiin kuten 7-sylinteristä uusiin puimurimalleihin ja V12-moottoria Challengerin telatraktoriin.

Kun AGCOn tavoite on ollut pysyä moottorivalmistuksessa kehityksessä mukana, ovat tuotekehityksen panostukset olleet merkittävät. Noin 7 % liikevaihdosta on panostettu vuosittain tuotekehitykseen. Merkittävä osa panostuksista on toki mennyt viime vuosina päästönormien täyttämiseksi tehtyyn kehitykseen. Moottoritehdasta on myös automatisoitu vuosien varrella merkittävästi.

Linnavuoren moottorituotannossa on robotteja käytetty jo 1980-luvun puolesta välistä. Nyt robotteja on noin 100. Yksi tuotantolinja roboteilla moottorikokoonpanossa on toiminut jo vuodesta 2006. Robottikokoonpano oli aikoinaan työläs rakentaa. Linjaston rakentamisesta vastattiin pitkälti itse ja tehtaalla on nyt edelleen ammattitaitoa hoitaa ja huoltaa linjastoa itse. Aikoinaan tehty investointi on maksanut itsensä takaisin jo monta kertaa. Moni hankala ja raskas työvaihe siirtyi aikoinaan robotille.

Robotoitu moottoreiden kokoonpanolinja on tehokas. Se käynnistettiin vuonna 2006. Kuvassa linjan alkupäätä, mihin syötetään koneistetut sylinteriryhmät.

-Robotti on luotettava linjastolla, kunhan kaikki komponentit ovat mittatarkkuuksien rajoissa ja komponentteja on koko ajan tarjolla. Tällä hetkellä vallitsevalla nousukaudella on haastavaa saada kaikki komponentit ajallaan, Juha toteaa. Omaa puskuria komponenttivarastossa pidetään toki yllätyksien välttämiseksi.  

Automaattilinjalla on rinnakkain pieniä ja isompia robotteja. Pikkurobotilla asennetaan esimerkiksi kuppitulppaa ja isompi kantaa sylinteriryhmään. Moni työvaihe on yksitoikkoinen ja epämiellyttävä ihmiselle. Nestemäisellä typellä jäähdytetään seeri-renkaat, jotta ne sopivat paikkaansa asennuksessa.

Robottituotanto edellyttää jatkuvaa valvontaa ja ongelmatapauksissa tarvitaan joka kerta ihmisen apua. Kokoonpanon yksi ”haastavin” vaihe robotilla on asentaa nokka-akseli, mitä ei voi vain voimalla työntää paikalleen. Tässä robotissa on vastuksentunteva asennus. Robotoitu linja on joustava ja siinä tehdään 3-, 4- ja 6-sylinterisiä moottoreita. Hanskanjälkiä ei automaatiolinjalla jää. Roboteilla tehdään moottoreita kuutena päivänä viikossa ympäri vuorokauden. Sunnuntain robotitkin huilaavat.

AGCO Powerin tehtaat

Linnavuoren lisäksi AGCO Powerilla on moottoritehtaat Brasiliassa ja Kiinassa. Argentiinassa tehdään kokoonpanoa. Brasilian ja Kiinan tehtailla tehdään myös koneistusta kuten Linnavuoressa. Brasiliassa on moottoreita tehty 25 vuotta.

Yhteensä Linnavuoren tehtailta toimitetaan kaikkiaan 300 eri moottorityyppiä. Linnavuoren tehtaassa valmistetaan vaativampien päästöluokkien 3-,4- ja 6-sylinteriset HeavyDuty- ja 7- ja 12-sylinteriset moottorit. Brasiliassa päästöluokka on nostettu Tier III:n ja Kiinassa samoin, mistä moottorit toimitetaan paikallisille markkinoille ja maailmanlaajuisesti kunkin markkinan päästöluokkien mukaan.

Kiinassa moottoritehtaan yhteydessä on Massey Ferguson traktoritehdas, josta moottorit toimitetaan suoraan asennukseen. Toisaalta moottoreita toimitetaan Kiinasta Japaniin Isekin tehtaille.

Asennuspisteessä ovat tarjolla oikeat työkalut kullekin moottorityypille ja moottorin kokoamiseen liittyvät ohjeet ovat näkyvillä koko ajan, jolloin momentit ja kaikki voidaan tarkistaa sähköisistä ohjeista. Kun moottori liikahtaa seuraavaan asennuspisteeseen, pitäisi hyllyjen ja koukkujen olla tyhjiä. Moottorit kasataan työryhmissä.

Kiinassa ja Brasiliassa on vielä käytössä manuaalikokoonpano, samoin Linnavuoren uudessa kokoonpanohallissa. Uudessa hallissa kokoonpanot koostuvat lähinnä isommista moottoreista ja esimerkiksi kaikki V12-moottorit kootaan käsin. Tuotantolinjalla viereen tuodaan vaunussa varastosta keräillyt komponentit, mitkä asennuspisteessä pitää moottoriin asentaa.

AGCO Powerin moottoreiden yksi kustannustehokkuuden syy on modulaarisuus. Sylinterikansivaihtoehtoja on kaksi eli 3 ja 4 sylinterille, jolloin kahdella erilaisella komponentilla saadaan aikaan 3,4,6,7 ja 12-sylinteriset moottorit. Linnavuoren ovat mallistossa HeavyDuty-moottoreita. Kiinassa ja Brasiliassa moottorit ovat tehty pitkälti samojen komponenttitoimittajien osilla kuin Linnavuoressakin, mutta Brasiliassa ja Kiinassa useat komponentit ovat paikallisilta toimijoilta.

-Polttoaine- ja moottoriohjaus on kaikissa moottoreissa kuitenkin Bosch, vaikka toimittajat ovat paikallisia, Juha korostaa. Juha jatkaa, että Linnavuoressa on edelleen kaikki moottoreihin liittyvä tuotekehitys.

Moottoritestausta

Jokainen moottori käy valmistuttuaan läpi noin 20 minuutin testiajon, missä testataan moottorin suorituskyky ja moottoriohjauksen toiminta. Tämän lisäksi moottoritoimittajat valvovat itse päästönormien täyttymistä. Eri moottoriperheistä testataan sovittu määrä moottoreita ja analyysit toimitetaan Trafille.Trafilta on haettu lupa testiprotokollaan. Kaikkien testattavien moottoreiden päästöjen pitää olla alle normien. Moottorit kiinnitetään modulikelkkaan ja kelkan yhteet sopivat testipaikan vastaaviin. Tällöin jää enemmän aikaa itse testiin, kun kiinnittämiset voidaan tehdä etukäteen.

-Jotta päästönormien täyttymiseen päästään, olemme pitäneet itsellämme pakokaasujen puhdistamisen tietotaidon, koska itse siitä viimekädessä myös vastaamme, Juha toteaa. Jälkikäsittelykomponentteja ostetaan alihankkijoilta, mutta komponenttien tuotekehitys on omissa käsissämme.

Uusia moottoreita

-Tuotekehitystä tehdään jatkuvasti ja AGCO Power on valmiina tulevaan Stage V päästövaiheeseen. Protomoottoreita on valmistettu jo yli 100 kappaletta ja testitunteja on kertynyt jo reilut 50000 tuntia, Juha kertoo. AGCOn tuotekehityksestä vastaava johtaja Dr. Helmut Endres kertoi juhlien yhteydessä AGCOn luottavan dieselmoottoreiden tulevaisuuteen ja on päättänyt kehittää täysin uuden moottoriperheen

-Uutta alalla ovat tuotekehitysmoottoreiden etäseuranta, mikä helpottaa moottorin toiminnan seurantaa ja kehitystä. Etäyhteyden ja pilvipalvelun avulla voidaan seurata moottorin antureiden kautta tallennettuja parametrejä ja ennustaakin moottorin toimintaa ja analysoida mahdollisia vikakoodeja.

-Sähkömoottorillakin toimivia traktoreita esitellään, mutta niiden toiminta-aika on vielä liian lyhyt oikeisiin töihin, Juha muistuttaa.

Kuvassa Juha Tervala, AGCO Powerin toimitusjohtaja. Moottori on kokoonpantu ja siihen on asennettu oikea ohjelma ja moottori lähtee testaukseen.

Moottorikunnostus

Moottoreiden ja komponenttinen remanufactured eli tehdaskunnostus on tärkeä osa moottoritehtaan toimintaa. Vuodessa puretaan ja rakennetaan uudestaan uusilla kulutusosilla noin 1500 moottoria ja kunnostusten kysyntä tulee vastaisuudessa kasvamaan, Juha ennakoi. Moottorinumeron perusteella voidaan etukäteen valmistella asiakkaalle uusi kunnostettu moottori, mikä vain vaihdetaan vanhan tilalle. Vanhasta moottorista asiakas saa palautuksessa pantin.-Useimmat remanufactured-asiakkaat ovat metsä- ja satamapuolelta, missä moottorit ovat jatkuvassa käytössä. Toki asiakkaita on kaikilta sektoreilta, mihin moottoreita on tuotettu, Juha päättää.